lauantai 4. kesäkuuta 2016

Keltainen tukka

Kun töissä penkkiini istuu asiakas, jolla on kirkuvan punainen tukka ja jolla kymmeniä ellei jopa satoja käsittelykertoja hiuksissaan sanoo haluavansa vaaleat hiukset, mieleni tekee juosta karkuun. Kyse on nimittäin todella vaikeasta prosessista. Alta saattaa paljastua mitä mielenkiintoisimpia värejä, yleensä jotain sekamelskaa, yleensä oranssiin menevää. Senpä takia, ennen kuin työkaveri iski vaalennusaineen päähäni mietin kaksi kertaa ennen tällaiseen projektiin ryhtymistä.

Vaihdan väriä kuin kameleontti nykyään. Kuten olenkin kertonut, sinisestä vihreään ja violettiin siirtyminen ei ole ollenkaan hiusta rasittava prosessi, jos sen siis tekee ilman vaalentamista (=värinpoistoa). Aiheesta olen kirjoittanut TÄÄLLÄ, jos joku haluaa virkistää muistiaan. Nyt kuitenkin oltiin siinä tilanteessa, että pelkkä syväpuhdistava shampoo ei riitä, vaan täytyi lähteä liikkeelle järeämmillä aseilla ja rukoilla samalla kaikki maailman jumalat läpi, ettei tukka ole lavuaarissa ja että vaalennuksen jälkeen väri on tarpeeksi tasainen ja vaalea, jotta siihen voi lyödä keltaisen värin päälle. 

Siirryin siis punaisesta keltaiseen kahdessa tunnissa. WHAAT? Jaa, että miten? Yksinkertaisesti sanottuna, ihmeen kaupalla. Haalistutin punaista väriä suurin piirtein kuukauden verran edellä mainitun tekstin mukaisesti, koska ei ole mitään järkeä lähteä poistamaan vaalennuksella huonokuntoisesta hiuksesta väriä silloin, kun väri on intensiivinen -> ei rasiteta hiusta turhaan. Kävelin sitten kuukauden verran aivan järkyttävällä tukalla, joka oli pääliosasta marjapuuron vaaleanpunainen ja latvasta punainen. 

Iskimme sitten vaalennusaineen päähäni ja rukoilimme. Pesun jälkeen märkänä hiukset näyttivät aivan järkyttävältä. Latva mm. oli homeen vihreä, mikä ei käy alkuunkaan.. Mutta katsokaas, miltä hiukseni näyttivät vaalennuksen jälkeen:


Jep, se on lähestulkoon täydellisen värinen. Olimme työkaverini kanssa ällikällä lyödyt, sillä tällainen tilanne on erittäin harvinainen. Painotan, että monissa hiuksissa lopputulos ei todellakaan ole odotettavissa tämä, tiedä sitten, miksi oma hiukseni vaaleni näin hyvin. Tuossa vaaleaa kuontaloa ihastellessamme mietin hetken, että jospa oltaisiinkin vain sävytetty hius ja annettu jäädä vaaleaksi, mutta päätettin heittää keltainen vielä päälle. Väriksi laitettiin KC Color Mask Paint -sarjan Lemon Zest. 

Väri näytti märkänä muuten aivan järkyttävältä. Latva näytti vihreältä, tyvi oranssilta ja mitähän kaikkea, mutta koska vaalea hius näyttää märkänä aivan erilaiselta kuin kuivana, kuivasimme hiukset ja tadaa, keltainenhan se.



Vaikka omalla kohdallani hius vaaleni hyvin ja kaikki sujui melkolailla mutkitta, en suosittele tätä kokeilemaan kotona. Kun haluaa jotain isoa värimuutosta hiuksiinsa, kannattaa oikeasti mennä ammattilaisen käsiin, sillä vaikka kotikikkailut voi aluksi laskea edullisemmaksi, voi pieleen menneen kotivärjäyksen korjaaminen kampaamossa tulla paljon kalliimmaksi kuin se kympin kahden väripurkit. Olen töissä tehnyt tällaisia korjauksia useita, eivätkä ne ole todellakaan siitä edullisimmasta päästä. 

Minulla ei ole koskaan muuten ollut näin vaaleaa tukkaa, joten totuttelemisessa on mennyt aikaa. Olen kuitenkin supertyytyväinen. Annoin tuossa viikko sitten uuden mahdollisuuden aiemmin pettymyksen tuottaneelle Herman's Amazing Hair Colorille ja kokeilin sävyä Daisy. Tuli muuten todella kirkas keltainen ja tällä kertaa väri on pysynyt huomattavasti paremmin kuin aiemmin testaamani Ruby Red. Ehkäpä hiukseni on nyt tälle värisarjalle tarpeeksi huokoinen, eikä se valu viemäriin heti ensimmäisessä pesussa. Itse asiassa pidän Hermansin Daisysta enemmän kuin Paintin Lemon Zestistä. 

Yllä olevissa kuvissa on muuten sama väri eri valaistuksissa. Mielenkiintoista, miten sisätiloissa väri näyttää hunajaiselta, mutta ulkona tai ihan ikkunan vieressä se on melkein uv-keltainen.

Seuraavaa väriä jo miettiessä, katsotaan, miten ämmän käy.

3 kommenttia:

  1. Upea lopputulos! Mielenkiintoista, miten tuo väri muuttuu valaistuksen mukaan. Vilkaisin kuvat ensin ennen kuin aloin lukemaan ja pelkkien kuvien perusteella oletin että kyseessä olisi ollut kaksi täysin eri sävyä :D

    VastaaPoista
  2. Onko jäänyt pitkällekin tauolle? Ei kai tätä sentään ole lopetettu ainakaan? :/

    VastaaPoista