torstai 18. helmikuuta 2016

Cool red




Kuten näkyy, tukan väri on taas muuttunut ja olo on aika freesi pitkästä aikaa. Sinisen sävyjä ehdin käyttämään lähestulkoon kaksi vuotta, joten kokonaan uuden värin kokeilu alkoi olla paikallaan.

Vaikka pidänkin kirkkaista väreistä, en ole koskaan ollut kovinkaan suuri punaisen ystävä ja sen takia hieman yllätyinkin siitä, että halusin kokeilla väriä, jonka suhteen olen aina ollut vähän "liian basic" -meiningillä. Senpä takia halusinkin sävystä kylmän, hieman erilaisemman punaisen, shokkipunainen on ehdoton nou nou minulle. 

Työkaverini teki nopean vaalennuksen (olin ensin kotona haalistuttanut värin mahdollisimman haaleaksi niin selvittiin suht vähällä) ja kieltämättä vaalennuksen aikana täytyi rukoilla kaikki maailman jumalat läpi, jotta tukka ei katkeaisi lavuaariin. Ihme kyllä hius säilyi lähestulkoon samassa kunnossa kuin lähtötilanteessakin, olisi ollut kauheaa lähteä töistä siilitukkaisena.. Vaalennuksen jälkeen itse väriksi laitettiin jälleen kerran hyväksi havaittua KC Color Mask Paint sävyjä. Sekoitimme yhteen mm. Cherry Bombia ja Deep Purplea ja nyt kotona olen väriä silloin tällöin ylläpitänyt Herman's Amazing Haircolor sarjan Ruby Redillä ja Manic Panicin Vampire redillä. 

Ikävä kyllä oma kokemukseni Hermannin väreistä oli vähän plääh, sillä Ruby red hävisi yhdessä pesussa, eikä se tuntunut oikein tarttuvan hiuksiini. Ehkä hiuslaatuni on liian sileä kyseiselle värisarjalle tai jotain. Tiedä häntä. Sen sijaan Manic Panicin väreihin olen ollut tosi tyytyväinen, sillä sävy on juuri oikea pitämään hiusteni punertavuuden yllä. 

Mutta mitä sanoo lukijat? Hot or not? Hetken aikaa jouduin miettimään, että mihin ihmeeseen isken kaikki vihreät, violetit ja siniset meikkini, mutta kokeilujen jälkeen ei se violetti tahi sininen ole yhtään hullumman näköinen kylmän punaisen kanssa. I like! Olo on erittäin freesi tällä hetkellä! 

2 kommenttia:

  1. Todella kauniisti sopii tuollainen kylmä punainen sinulle! :)

    Täytyy joskus itse testata jotain Herman's Amazing -väriä vaikka vähän skeptinen olenkin, varsinkin tämän postauksen luettuani. Herman'sin värit ovat kyllä hurjan kivasti brändätty, mutta juuri tuo värin pysyvyys arveluttaa. Mutta ehkä sille täytyy antaa mahdollisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kannattaahan se mahdollisuus antaa, Herman's saattaa toimia jossain muussa hiuslaadussa paremmin :) Ja tokihan tuota voi käyttää sävyttävän hoitoaineen tavoin.

      Poista