maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kiehtovaa kauhua


Kauhu on ollut ala-asteelta lähtien hyvin vahvasti kiehtova genre leffamaailmassa. Olen kuudennesta luokasta lähtien katsonut kavereiden kanssa kauhuelokuvia. Tuolloin Kauna ja The Ring olivat siihen aikaan niitä pelätyimpiä kauhuelokuvia ja oikeastaan niiden ansiosta itsekin tästä elokuvagenrestä kiinnostuin.

Voinen väittää, että tässä vuosien mittaan on tullut nähtyä jos jonkinmoista kauhua, joista osa on valitettavasti surkeita ja samaa juonta toistavia. Vaikka kauhuelokuvien katselua rakastankin, on hyvinkin monessa elokuvassa ihan älyttömästi juttuja, jotka ärsyttävät.

Olen aina ollut melko kriittinen kauhuelokuvien katsoja. Tietysti melkein jokaisessa elokuvassa on aina jonkin kohta, jota väkisinkin säikähtää. Sekään säikähdys ei aina välttämättä johdu hahmon ulkomuodosta, vaan pikemminkin kaikesta siitä muusta ylimääräisestä tilanteen ympärillä, esimerkiksi musiikki ja kiljunta, jotka rävähtävät kajareista yhtäkkiä korville. Tietysti yllättävät kohtaukset ja säikäytykset kuuluvat asiaan (ilman niitä elokuva ei olisi mitään), mutta hyvältä kauhuelokuvalta vaaditaan muutakin. Esimerkiksi itse arvostan uudenlaista otetta ja juonta suuresti. Elokuvat, joiden juoneen ja hahmoihin on panostettu täysillä ja "itse asiaan" paneutuminen ovat parasta, mitä minunkaltaiselleni kauhuelokuvien katsojalle voi antaa.

Kauhuelokuvat ovat parhaimmillaan leffateatterissa, jossa äänenvoimakkuus on suuri, erityisesti juurikin näissä yllättävissä kohdissa. On todella hauskaa ja jännittävää odottaa tulevaa säikäytys kohtausta sydän pampaten ja katsoa kuumottavaa tilannetta sormien välistä. Samaan aikaan on kuitenkin todella mälsää joutua todistamaan lähes tulkoon aina kauhuelokuvien kliseitä. Tuntuu, että elokuvien tekijät eivät enää viitsi edes yrittää, vaan kaikki kopioivat toistensa ideoita. Esimerkiksi videokameralla kuvattuja elokuvia alkaa olla turhauttavan paljon, vaikka ne omasta mielestäni ovatkin kaikista parhaimpia, koska niissä on tietynlainen "aitouden" fiilis. Myös Kauna ja The Ring kopioita löytyy vaikka millä mitalla, eikä oikeastaan yksikään niistä ole läheskään niin hyvä kuin alkuperäinen.


Tietysti jokainen arvostaa kauhuelokuvissa vähän eri asioita, yleensä varmaan sellaisia, joita itse pelkää eniten. Itse en koe esimerkiksi Sawin kaltaisia silpomiselokuvia tai zombieinfektiohässäköitä erityisen pelottaviksi, vaikka ne muuten ihan hyviä olisivatkin. Sen sijaan Maman, Kaunan ja Paranormal Activityn kaltaiset elokuvat saavat karvat nousemaan pystyyn. Olen aina ollut kiinnostunut yliluonnollisuuksista, mutta samalla ne ovat niin pelottavia omalla tavallaan. Tavallaan sitä tietää, että mitään kummituksia ei ole olemassakaan, mutta toisaalta taas kuitenkin vähäsen uskoo, että toinen ulottuvuus voi olla olemassa. Vaikken älyttömän taikauskoinen olekaan, välillä sitä vain kuitenkin miettii, että mitä jos..

Kuten jo mainitsinkin, pidän eniten kauhuelokuvista, jotka tuntuvat siltä, että ne tapahtuisivat oikeasti. Siksi esimerkiksi Kun tuntematon soittaa ja Ottolapsi ovat aika jännittäviä, vaikka monien mielestä kyseiset elokuvat ovat ihan roskiskamaa, koska niissä ei tapahdu oikein mitään. Omasta mielestäni niissä tapahtuu paljonkin, jos asiaa miettii vaikka omalle kohdalle. Myös uskontoihin liittyvät elokuvat kiehtovat, erityisesti Manaaja ja Kirottu lukeutuu top kolmeen.

Mitä ärsyttäviä puolia kauhuelokuvista sitten on? Ensimmäisenä mainitsen kliseisyyden. Voin väittää, että hyvin monessa katsomissa elokuvissani juoni menee suurinpiirtein seuraavalla tavalla: Perhe (jossa on isän ja äidin lisäksi 1-3 lasta) muuttaa johonkin hyvin epäilyttävän näköiseen ja todella suureen kartanoon. Heti taloon muuttamisen jälkeen joku lapsista alkaa puhua itsekseen ja koko homman keskipisteeksi muodostuu lapsen huoneessa oleva kaappi, joka joko liittyy elokuvan juoneen tai sitten sillä ei ole mitään muuta tekemistä kuin pelotella. Sitten talossa alkaa kummitella milloin milläkin tavoilla. Sitten paikalle kutsutaan joku meedio ja selviää, että talo on rakennettu vanhan hautausmaan päälle. Seuraa kunnon action -kohtaus, jossa kaikki suurinpiirtein juoksevat karkuun ympäri taloa ja yrittävät saada henkeä/henkiä hengiltä. Sitten homma loppuu iloisesti.. Moniko teistä tunnistaa ainakin jonkun elokuvan tuon juonen perusteella?

Muita ärsyttäviä kauhuelokuva kliseitä ovat myös pimeässä kävely ilman mitään asetta (miksei niitä valojakaan voi laittaa päälle?!), kännykän akun loppuminen yhtäkkisesti, "pääpahiksen" kasvojen paljastaminen liian aikaisin ja mitähän vielä. Tietysti jokaisella elokuvagenrellä on omat kliseensä, mutta kauhuelokuvissa näitä on ihan älyttömästi. On hirveästi elokuvia, joissa olevat arvoitukset eivät selviä, vaikka asiaa vaivataan koko ajan. Tulee väkisinkin tunne siitä, että elokuvalle ei ole keksitty hyvää loppua ja sen takia se mennään pilaamaan hätäisellä lopetuksella.

Hyvien elokuvien jatko-osien jatko-osat kyllästyttävät. Etenkin Scream ja Halloween ovat ihan ok katsottavaa, kun ne näkee ensimmäistä kertaa, mutta kun samanlaisia jatko-osia on jo useampi, alkaa kirjaimellisesti heitellä elokuvia ikkunasta pihalle. Jatko-osat ovat toki toimivia joissain tapauksissa, esimerkiksi juurikin elokuvissa, joissa aiemmin mainittu arvoitus X on jäänyt pimentoon tai vastaavaa.. Esimerkiksi Kaunan kakkososa oli vielä oikein mainio, sen sijaan kolmas osa oli jo ihan liikaa. Kirous kumoutui, mutta sitten se yhtäkkiä heräsikin eloon taas ja koko paska alkoi alusta. Eikö olisi jo aika kokeilla jotain uutta, nyt kun videokamera -elokuvatkin ovat yleistyneet?


Suosikkikauhuelokuviani 5/5:

Manaaja, Kirottu, Paranormal Activity, Mama, Saw, Ottolapsi, Kauna, Dead Silence, A Tale of Two Sisters, Jenifer, Texasin Moottorisahamurhaaja, The Rite...

En suosittele kenellekään 0/5:

Poltergeist, Inferno, Halloween, Scream, Jeeper's Ceepers, Ruins, Riivattu..


Tähän loppuun vielä mainostelen, että Underground Model 2015 yleisöäänestys on alkanut!
Jos haluat äänestää, klikkaa itsesi tähän Facebook albumiin KLICK! ja äänestä suosikkiasi tykkäämällä tämän kuvasta. Kannattaa myös seurailla kilpailun blogia, jonne tulee meiltä finalisteilta postauksia tässä viikkojen mittaan. Muistathan myös tykätä kilpailun Facebook sivusta!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Underground Model 2015

Olen aina haaveillut malleilusta enemmän tai vähemmän vakavassa mielessä. Tässä puolentoista vuoden aikana on tullut tyrkytettyä itseäni milloin mihinkin kuvauksiin, mutta ne eivät ole koskaan pahemmin poikineet tulosta johtuen kokemattomuudestani kameran edessä. Kuten tiedättekin, Järvisen Simo kuvasi minua viime elokuussa tanssiharrastukseni tiimoilta harrastusmielessä ja siitä sain hirmuisen innostuspiikin ja varmuuden siitä, että haluan malleilla enemmänkin. Simon kuvailuista sain myös lisää itsevarmuutta ja niinpä tyrkyttelin itseäni milloin mihinkin kuvauksiin, joita netissä mainostettiin.. Mutta enpä niihin koskaan päässyt. Kokemattomuus tuntui olevan edelleen ongelma ja kaikki halusivat vain niitä "kokeneita ja varmoiksi koettuja malleja". Turhauduin, sillä tuntui siltä, ettei kukaan halunnut antaa edes mahdollisuutta minulle. Aloin miettiä, että eikö kykyni riitäkään? Olenko liian ruma, lyhyt tai iso seisomaan kameran edessä? Mikä minussa oli vikana.. Negatiiviset kysymykset saivat minut lähes luopumaan toivosta.

Näköjään joku asia taas muuttunut minussa. Mikäköhän?
Vuoden 2015 alussa Underground Model ilmoitti hakuajan auenneen alternative henkiseen mallikilpailuunsa. Mietin pariin kertaan, että pitäisikö hakea ja lopulta päätin yrittää vielä yhden kerran. Kirjoittaessani hakemustani mukaan kilpailuun, mietin koko ajan, että jos tämä ei tuo vastakaikua, niin antaa malleiluhaaveiden sitten olla. Toukokuun puolivälissä hakuaika kisaan päättyi ja huokaisin syvään miettien, että tuskinpa minua valittiin. Olin jo täysin varma siitä, että saisin jälleen kokea sen karvaan tunteen hylkäämisestä (kyllä, olen hyvin itsekriittinen näissä jutuissa) ja niinpä unohdin koko jutun pariksi päiväksi mennessäni Helsinkiin Herzun luokse viimeisimpiä lomapäiviäni viettämään.

...Mutta voitteko kuvitella!? Viimeinen lomapäiväni oli varmasti yksi ikimuistoisimmista päivistä koskaan, sillä sain sinä päivänä yhden merkittävimmistä puheluista elämässäni. Minut oltiin valittu Underground Model 2015 finalisteihin! 

Olen mielettömän kiitollinen niille, jotka minut halusivat ja valitsivat kisaan mukaan. Saan viimeinkin kauan odotetun mahdollisuuden kokea sen, mitä olen aina halunnut kokea! Voisi sanoa, että jälleen yksi haaveistani on toteutunut, pääsin mukaan kilpailuun, johon olen aina halunnutkin päästä.

Finaalikuvaukset pidettiin Jyväskylässä Lutakon tanssisalilla ja jännitin tuota päivää ihan hirveästi. Koko päivän ja jopa kuvausten jälkeenkin vatsassa lenteli perhosten sijaan varmaan kärpäsiä, koska vatsaan enemmänkin sattui kuin kipristeli mukavasti. Koska olen tällainen uusia tilanteita ja ihmisiä jännittävä persoona, jännitin yksinkertaisesti eniten sitä, miten minut otetaan vastaan ja millaisia kaikki muut ovat. Stressasin asiaa turhaan, nimittäin porukka oli tosi rentoa ja jokainen on aivan omanlaisensa persoona! Aivan mahtavia tyyppejä! Vaikka meitä kaikkia yhdistääkin näyttävä ulkonäkö, olemme silti aivan erilaisia - ja tässä kisassahan on kyse myös muustakin kuin ulkonäöstä. Saimme hyvät eväät kuvauksiin ja tulevaan finaaliin, joka muuten pidetään Pieksämäellä 18.7 Big Wheels -tapahtuman yhteydessä.

Kuvaajamme Samppa Erkkilä oli tosi mukava ja ammattitaitoinen, hän osasi jopa minunkaltaiselleni amatöörille antaa tosi hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen ja mielestäni kuvista tuli erinomaisia siihen nähden, että olen vasta-alkaja malleilun saralla (niitä tulee näytille myöhemmin). Kuvat otettiin niinkin glamourissa paikassa kuin tavarahissi, joka minunlaiselleni kuolemanpalvojalle sopi oikein mainiosti. Hissi oli samaan aikaan karu, mutta silti niin cool paikka ottaa kuvia. Se toi kuviin aivan omanlaisensa säväyksen, mistä tykkään hemmetisti!

Vaatetuksesta vastasi pääsponsori Underground Store. Vaatteet valittiin persooniemme mukaan ja mielestäni siinä onnistuttiin paremmin kuin hyvin. Pelkäsin, että saisin päälleni jotain liian värikästä ja söpöä, mutta sainkin haaveilemani dramaattisen mustan puhuvan asun eli pitsipaitaa ja kynähametta. Siihen kun lisäsi vielä rakkaat Demoniani ja verkkarit, niin johan oli look kohdallaan.

Näillä näkymin tulen blogissa kirjoittelemaan kilpailun kulusta ja muusta aiheeseen liittyvästä enemmänkin. Nyt olen liian innoissani kirjoittamaan aiheesta enempää, kääk!

...Joo, uusi tukka!
Yleisöäänestys alkaa pian, joten pysykää kuulolla! Käykää tutustumassa minuun ja muihin finalisteihin TÄÄLLÄ, Underground Modelin Facebook sivuilla. Muistakaa myös painaa tykkäys nappia blogini Facebook sivulle! Seurailkaa Instagramissa yms.


"Finally I can say, yes, I'm different and it's okay!"
- Bojana Stamenov "Beauty Never Lies"