lauantai 28. helmikuuta 2015

Metallimusiikin ja tanssimisen yhdistelmä väärin?

Lueskelin tuossa lempitanssijani Diana Bastetin Facebook sivujen kommentteja ja törmäsin muutamaan kommenttiin, joista arvatenkin pahoitin mieleni ja päätin kirjoittaa aiheesta postauksen. En paneudu noihin kommentteihin sen enempää, mutta näin taustaksi voin kertoa, että niissä käytiin kiivasta väittelyä siitä, että voiko metallimusiikkiin todella tanssia vai onko se suurempaakin suurempi rikos maan päällä. Minun mielipiteeni asiasta varmasti tiedättekin ilman tämän tekstin kirjoittamista, mutta päätin nyt ottaa asiaan kantaa ihan vain siksi, että harrastan itse samaa syntiä ja yhdistän koreografioissani metallia ja itämaista häikäilemättömällä ylpeydellä.


Vaikken nyt itse olekaan varsinaisesti saanut haukkuja siitä, miten metallin ja tanssimisen yhdistelmästä, olen siihen jo varautunut ja muutaman epäsuoran negatiivisen kommentin olen jo kerennyt tanssityylistäni saamaan. Olen kuullut sanottavan, että metalliin tanssiminen ei ole hyvä juttu, koska se ei sovi itämaiseen tanssiin ja että se on tanssilajin tuhlaamista. Moiset kommentit pistävät hieman ihmetyttämään, sillä eihän tuolla tavalla edes voi sanoa! On täysin okei, jos jostain tanssityylistä ei pidä, mutta sanomalla, että tuhlaa sillä jotakin on täysin väärin. Itse en ole esimerkiksi mikään kansantanssien ystävä, mutten koskaan voisi sanoa, että kansantanssien esittäminen on tuhlausta. Mielestäni tanssimisen tuhlausta on sen moninaisuuden käyttämättä jättäminen. Jos paneutuu vain itselle mukaviin ja tuttuihin liikeratoihin, ei voi kehittyä ja se saa monesti tanssimisen näyttämään tasapaksulta ja samanlaiselta. 

Monet metallimusiikin kuuntelijat eivät varmaankaan vielä ole kerenneet edes törmätä metallin ja itämaisen tanssin yhdistelmään ja voisin kuvitella, että monelle se on varmasti tietyllä tapaa shokki. Kuvitellaan, että metalli on mukamas niin uniikkia ja äärimmäistä, ettei siihen voi tanssia (sehän olisi kauhea rikos) tai tehdä ylipäätään mitään, mikä on "massaa". Väitetään, että metallikulttuuriin kuuluvat ainoastaan maskuliinisuus, kaikenkarvainen raakuus, moshaaminen ja pittaaminen.. Muttakun asia vain ei ole niin. Nuo edellä mainitut asiat ovat vain "perinteitä", eikä mielestäni ole väärin, että kyseistä musiikkityyliä vie aivan uudenlaiselle tasolle olemalla rohkea ja keksimällä jotain erilaista. Tämä on yksi tapa osoittaa faniuttaan kyseistä musiikkityyliä kohtaan. Onneksi kuitenkin on niitäkin metalheadeja, jotka ovat avarakatseisia ja vähintään osaavat kunnioittaa tätä yhdistelmää, vaikkeivät siitä varsinaisesti pitäisikään. En tiedä, voisiko tätä verrata siihen ah-niin-kauheaan vuoteen, kun joku keksi yhdistää räpin ja metallin.. Samanlainen hulabaloohan siitäkin syntyi. Mutta siinäkin keksittiin jotain uutta ja mielenkiintoista. Näitä kahta genreä yhdistelemällä on syntynyt aivan upeita taideteoksia ja niin syntyy myös metallin ja tanssimisen yhdistelmästä.

Itämaisen tanssin perinteiden näkökulmasta sen sijaan en ole asiasta aivan varma. Onko tämä nyt okei vai ei. Olen vasta aloittanut tyylilajin esittämisen (ja nyt siis en väitä että olisin tässä maassa ainut metalheadvatsatanssija, mutten ole toistaiseksi törmännyt vastaavanlaiseen tanssijaan ja toivon, että täällä on muitakin meikäläisiä) ja saamani palaute on ollut pääosin onneksi positiivista. Moni on hämmästynyt huomatessaan, että ai tällaiseenkin musiikkiin voi tanssia ja osa taas on superhaltioissaan ja kehuu, miten erilaista ja mielenkiintoista tämä on (ja nämä kommentit ovat siis ihmisiltä, jotka eivät varsinaisesti edes metallismusiikista piittaa). Toki joukossa on myös niitä, jotka eivät siedä tällaista variaatiota ja joiden mielestä aitoa itämaista tanssitaan vain arabihenkiseen musiikkiin. Aina jankutetaan perinteistä ja kaikki pitäisi tehdä aina niin kuin ne on aina tehty.. Hassua vain, mutta mielestäni erityisesti Suomessa uskon tämän tanssilajin suosion laskevan juuri siksi, ettei kukaan uskalla kokeilla mitään oikeasti uutta. Oletetaan, että tämä laji on vain vatsarullausta ja pepun ketkutusta, mutta kun tämä on ja voi olla paljon muutakin! Enkä nyt puhu ainoastaan metallimusiikin ja itämaisen yhdistelmän käytöstä vaan ylipäätään uudenlaisesta otteesta aiheeseen. Onneksi meille on kuitenkin rantautunut ATS ja Tribal fusion, jotka toivon mukaan onnistuvat nostamaan lajin jälleen loistoonsa täällä Suomessakin. 

(c) Simo Järvinen

Sekava ja pikainen postaus, mutta oli pakko päästä purkamaan sydäntäni. 

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Outfit Of The Day 18.2.2015

Instagramiani (satanicanoir) seuraavat varmasti ovat nämä kuvat jo nähneet, mutta laitetaas nyt vielä tänne bloginkin puolelle, kun nuo päivän asu jutut tuntuvat olevan kaikkien mieleen ainakin jotenkuten. 

Näin btw, ostin siskoltani iPhonen, ihan vain siksi, että voisin ottaa parempia kuvia mahdollisesti selfiestickillä (lol) tulevaisuudessa, ennen kunnon järkkärin hankkimista ja näin viihdyttää teitä lukijoita parempilaatuisilla kuvilla. Täytyy sanoa, että olen aina omistanut Nokian puhelimia, joten ei varmaan tule yllätyksenä, että iPhonen käyttäminen on vielä tyystin hakusessa.. Mutta onhan tää nyt kätevä muutenkin kuin kuvien ottamisen suhteen :D

Totesin jossain postauksessa, että H&M tarjoaa nykyisin ihan kelpoja synkiövaatteita ja alla jälleen esimerkkiä aiheesta. Tekonahkabolero on Seppälästä, mutta muutoin koko asu on täysin H&M tavaraa. Yksinkertaista, mutta kivaa perus arkivaatetta. 




Eli tuollaisia kuvia saa normaalikameralla (kaksi alempaa tosin kevyesti filteröityjä. Yritän päästä eroon liiasta kontrastin käytöstä). Etukamera iPhonessa on aika perseestä ja sitä voisi verrata tuon vanhan Lumiani kameraan.

Pääasiallisesti minun piti tulla esittelemään teille niinkin tärkeää asiaa kuin uutta pantaani, jonka tilasin Etsystä (nyt kun osaan käyttää Paypalia, jee) Hysteria Machinelta ja täytyy sanoa, että rakastuin tuohon heti ensisilmäyksellä. Panta on pehmeää, eikä se kiristä lainkaan, kuten yleensä pannat tuppaavat tekemään. Suosittelen myyjää kaikella lämmöllä, sillä tuote tuli perille juuri siinä ajassa kuin sivuilla oli kerrottu.

Kuten varmaan uusimmista kuvistani huomaakin, olen taas alkanut käyttää rastoja tai pikemminkin rastalisäkkeitä. Keksin uuden kikan saada perus dreadfallista jotain näyttävämpää ja olen nykyiseltään hirmuisen tykästynyt näihin nutturaviritelmiin, joista kuviakin on jonkin verran. Näissä kuvissa olevat rastat on peräisin Goottikirppikseltä eräältä myyjältä, ovat vissiin jonkun itse tekemät. Tykkään. Jossain vaiheessa yritin pitää rastoja ihan letitettynä hiukseen, mutta päänahkani ei asiasta tykännyt rastojen painon vuoksi ja koska pelkäsin hiusteni katkeavan, päätin luopua kyseisestä tavasta pitää rastoja. Dreadfall on paljon helpompi, eikä edes paina, kun rastoja ei tarvitse olla kampauksessa 10-15 enempää.

Septumkin on alkanut parantumaan hyvin. Kuten jo olen kertonut, pienempi koru kääntyy nyt helposti ja kivuttomasti nenän sisään työpäivän ajaksi (meillä kun siis isot lävistykset eivät saa näkyä) ja lävistyksen hoito on ollut äärimmäisen helppoa. Lävistyskohta on oikeastaan kipeä vain silloin, jos satun vahingossa tökkäämään kädellä nenän päätä jotenkin lujemmin (älkää kysykö miten onnistun siinä), mutta muutoin septum on ollut todella helppo.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Melkoinen sonni!

Tuossa 25 random faktaa -postauksessa moni varmaan tiesikin, että olen harkinnut septum lävistyksen ottamista. Pyörittelin asiaa mielessäni monia, monia kuukausia. Mitä jos se ei sovikaan, mitä perhe ja kaverit sanovat ja mitä jos se sattuu? Noh, työkavereideni rohkaisulla päätin, että seuraavan vapaapäivän koittaessa otan lävistyksen maksoi mitä maksoi.

Päädyin sitten lopulta liikkeeseen, jossa olen aiemmin käynyt ottamassa parit tatuoinnit ja napakorun eli Putkaan. Putkassa olen saanut aina äärettömän hyvää palvelua niin tatuointi- kuin lävistämöpuolellakin, joten koin turvallisimmaksi mennä liikkeeseen, jossa tiesin homman hoituvan.

Koska olen aamuihminen, nostin kytkintä kotoa niin, että olin liikkeessä hieman ennen lävistämön aukeamista. Koska olen kärsimätön ihminen, en jaksa odotella montaa tuntia saadakseni haluamani, vaan se on saatava nyt ja heti. Ihana työkaverini oli mukanani henkisenä tukena (hänelläkin siis septum, joten tiesin jo mihin varautua). Olin jonon ensimmäinen ja pääsin lävistämöön melkeinpä heti sen auettua.

Sitten alkoikin jännitys. Mahassa lenteli perhosia ja ajattelin vain pyörtymistä, koska septumin ottaminen kuulemma sattuu aivan älyttömästi verrattuna muihin kohtiin kehossa. Luotin kuitenkin lävistäjään ja tiesin, että rauhallisella hengittelyllä pääsee pitkälle.

Täytyykin tässä naurahtaa, että lävistyksen ottaminen ei sattunut ollenkaan. Itse asiassa se ei tuntunut oikein miltään - tai no tietysti se nyt sattuu, kun iho lävistetään neulalla, muttei mielestäni ollut mitään verrattuna esimerkiksi napa- ja nenänsivukoruihin, jotkaa nekään kyllä eivät pahemmin sattuneet. Olin yllättynyt siitä, miten vähän tuskaa septumin ottaminen aiheutti ja lävistäjän kanssa asiaa nauroimmekin. Olin pelännyt turhaan. Hyttysen pisto korkeintaan.


Yllä kuvaa lopputuloksesta. Kuvassa lävistys on noin pari tuntia vanha. Ensikoruksi otin hevosenkengän (kuvassa muistaakseni mitoilla 1,2mm x 10mm), joka oli pakkokin ottaa, sillä töissä meillä ei "isot lävistykset" saa näkyä. Vaikka tuosta isosta korusta pidänkin hirveästi, kävi kuitenkin niin, että tuo koru osoittautui liian isoksi kääntymään ns. takaperin nenän sisään piiloon ja jouduin seuraavana päivänä käydä vaihtamassa korun pienempään 8mm:een.

Tunnustettakoon, että mennessäni vaihtamaan lävistystä pienempää tuoreeseen reikään, pelotti hirveästi se, että auttaisiko pienemmän korun vaihto vai joutuisinko ottamaan lävistyksen kokonaan pois. Onneksi kuitenkin lävistäjä sai vaihdettua pienemmän korun, joka nyt myös kääntyy hyvin ja pääsee varmasti paranemaankin paremmin kuin isompi. Btw, korun vaihtokaan ei sattunut ollenkaan, eikä lävistys ole pahemmin kipuillutkaan, mistä olen äärimmäisen hämmentynyt. Alla kuvaa pienemmästä korusta:


American Dinnerissä :D
Eli näin ikään lopputulos. Jälleen kerran asiointini Putkassa oli 10++ arvoinen, eli täydellisyyttä. Sain hyvää palvelua, hyvät hoito-ohjeet ja käsittelystä jäi hyvä maku suuhun. Hintaa lävistykselle tuli 50 euroa ja korun vaihto oli ilmainen. Vaikka 50e kirpaiseekin lompakkoa jonkin verran, maksan mielelläni isomman hinnan hyvästä palvelusta ja rautaisesta ammattitaidosta. Tällainen palvelu inspiroi itseänikin aina paremmaksi asiakaspalvelijaksi, vaikka nyt tietystikin eri alalla olenkin töissä.

Saa nähdä jääkö septum viimeiseksi kasvolävistyksekseni. Tällä hetkellä lävistyskiintiöni on täynnä, enkä ainakaan toistaiseksi haaveile uudesta korusta. Tosin saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Koru on saanut onnekseni enemmän hyvää palautetta, mutta septum taitanee olla vähän sellainen koru, josta on kahtaa eri mielipidettä. Joko siitä tykkää tai sitten ei. Itse tykkään ja onkin ehdoton suosikkilävistykseni tällä hetkellä  :) Mitä lukijat olette mieltä?

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Green hairdo!

Vaikka sininen väri onkin tähän asti ollut hiuksissa ehdoton suosikkini sitten pinkin jälkeen, on välillä kiva kokeilla jotain muutakin. Kaapistani löytyi melkein täysi purkki Crazy Colorin Pine Greeniä, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja kokeilla kokonaan vihreää tukkaa. Tulos on seuraavanlainen. Kuvien laatu on ehkä krhm jokseenkin kyseenalaista, mutta webkameralla on kivaa leikkiä :D





Crazy Color on itselleni tuttu suoravärimerkki vuosien takaa, mutta täytyy todeta, että pysyvyys ei ole mitään huippuluokkaa. Olen tällä samalla sävyllä värjännyt otsatukkaani joskus ja ei tuo kyllä montaakaan pesua vihreänä pysy ennenkuin alkaa haalistua siniseen (mikä tässä tapauksessa ei haittaa). Toivottavasti löytäisin joskus samanlaisen sävyn jossain vähän paremmin pysyvässä merkissä.

Jostain syystä en ole aiemmin ollut mikään vihreän värin ystävä, mutta tummavihreä alkaa näyttää omaan silmääni oikein hyvältä. Kuvat saattavat näyttää joillakin näytöillä mustilta, mutta tummanvihreää niissä on :D

So, what ya think?