keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Ouija tattoo

Uuden tatuoinnin esittelyä, jee! Saatte lukea nyt ilmeisestikin kunnon Los Angelesin Tatuointitarinat henkisen postauksen.

Huomasin tuossa muutama kuukausi sitten, etten ole käväissyt neulan alla kohta pariin vuoteen. Asialle oli tietysti heti miten alettava tehdä muutosta, sillä uudet tatuointi-ideat ovat vallanneet ajatukseni tyystin viime aikoina. Mielessä on pyörinyt ja pyörii edelleenkin yksinkertaisempia tekstitatuointeja ja sitten vähän isompia projekteja eri kehon osiin, mutta näin alkuun päätin toteuttaa tatuoinnin kahden muun tatuoinnin väliseen tyhjään kohtaan, joka on pidemmän aikaa häirinnyt minua. Kyseessä on siis lapaluun ja olkavarren välinen läntti, johon sain uuden tatuoinnin mahdutettua paremmin kuin hyvin.

Onpas valottunut taas..


Koska olen ala-asteikäisestä natiaisesta saakka ollut viehtynyt erityisesti henkimaailmaan ja siihen liittyviin tarinoihin ja elokuviin, oli ehkä itsestäänselvyys, että tulisin jossain vaiheessa ottamaan aiheeseen liittyvän tatuoinnin. Erityisesti Manaaja, Paranormal Activity ja muut vastaavanlaiset noituuteen ja demoneihin liittyvät elokuvat ovat kauhistuttaneet ja ihastuttaneet elämääni vuosien mittaan, joten päätinpä täräyttää Ouija laudan osoittimen tuohon edellä mainittuun tyhjään kohtaan.. Millähän nimellä tuota kohtaa kutsuisi, varmaankin hartian takaosaksi?

Pistin siis tuumasta toimeen ja menin hakattavaksi Putka Tattoon Jonen kokeneen neulan alle.

Ouija -lauta on aina ollut sellainen asia, mitä olen tietyllä tavalla aina pelännyt ja millä minua on peloteltu. Siitä johtuu ehkä tietynlainen kunnioitus henkimaailmaa kohtaan (ja nyt en siis puhu mistään uskonnollisista asioista) ja kiinnostus aiheeseen on melkoisen suuri, mutta ennen kaikkea syy tatuoinnin ottamiselle on enemmänkin symbolinen.

Tiedättehän, pelin aikana hengeltä voi kysyä kysymyksiä, joihin tämä vastaa aakkoslaudalla olevien kirjaimien ja numeroiden avulla sekä tietysti tuttujen YES ja NO kautta. Tavallaan heijastan tuon idean omaan elämääni. Tässä muutaman vuoden aikana on tullut todettua, että joillekin asioille on vain parempi sanoa hyvästi ja toisille taas hei. Jokainen valitsee tiensä, sanotko kyllä hyvästeille vai avaatko ovesi mielummin tuntemattomaan? "Elämässä pitää tehdä päätöksiä suuntaan jos toiseen." Ilmeisen kliseinen sanoma tatuoinnille, mutta itselleni tästä tatuoinnista tuli heti yksi tärkeimmistäni, sillä se on ehkä oikeassa nilkassa olevan Hopeanuoli tatuoinnin lisäksi merkityksellisin tatuointi. Tällä on oikea sanoma, varsinainen tatuointitarina. 

Voinette siis arvata, että olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja siitä tuli huomattavasti parempi kuin alkuperäinen suunnitelmani oli. Nyt seuraakin sitten se kaikista ärsyttävin vaihe, nimittäin tatuoinnin hoitaminen, mutta on tämä sen arvoista ehdottomasti!

tiistai 6. lokakuuta 2015

Elo- ja syyskuun kuvasatoa


Etenkin elokuu oli kiireinen kuukausi, ainakin kuvaamisien suhteen. Joka viikolle tuntui olevan ainakin yhdet ja pakko sanoa, että olen niin innostunut tästä harrastuksesta, ettette välty kuvapommituksilta tasaisin väliajoin.

Olen päässyt hyvin minun näköisiini kuvauksiin ja oppinut valtavasti. Tietysti vielä on paljon opittavaa ja kehitettävää, asentojen hakeminen ja ilmeillä kunnolla revittely ovat vielä sellaisia isompia juttuja, joita pitää harjoitella. Eli ei muuta kuin peilin eteen vääntelemään naamaansa ja kokeilemaan kaikkea.

Olen tässä lyhyen ajan sisällä huomannut, että innostun kaikista eniten kuvauksista, joissa on jokin tietty teema. Kuten tanssiessakin, sen kaltaisiin pystyy eläytymään parhaiten, kun tietää "roolinsa". Kaikista tärkeintä on kuitenkin kuvaajan tuoma innostus, muuten lopputulos ei välttämättä ole odotetunlaista. Yleensä fiilis kertoo hyvin pitkälle sen, tuleeko kuvista hyviä vai ei. Tai ainakin itse aistin sellaista. En ole malli, joka tykkää pönöttää paikallaan ja näyttää söpöltä.

Tänne blogiin en aio ihan jokaista kuvaa tunkea, niitä voi halutessaan katsella blogin Facebook sivulta. Tässä kuitenkin pari omaa suosikkikuvaani parin kuukauden takaa:

(c) Sami Haavisto
(c) Sami Haavisto
Editointi: Anttu -art & comic
(c) Sanni Saarenmaa
(c)Kasperi Lehtovaara
(c) Simo Järvinen
Kuvauskokemukset ovat tähän mennessä olleet todella hyviä, joten edellä mainittuja kuvaajia suosittelen kaikella lämmöllä :) Toivon mukaan heidän kanssaan pääsen kuvailemaan vielä uudemman kerran joskus tulevaisuudessa. On myös ollut kiva saada kuvaajilta palautetta, mm. olen ollut kuulemma helppo ohjattava.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Mielipiteeni maahanmuutosta

Jossain vaiheessa lupasin itselleni, etten ota tähän aiheeseen kantaa julkisesti, koska en jaksa yksinkertaisesti alkaa väittelemään aiheesta, josta ajatellaan niin mustavalkoisesti. Jos puolustat maahanmuuttajien oikeuksia vähääkään, saat välittömästi "suvakki" tai "vihervassari" leiman itseesi ilman, ennen kuin ehdit edes selittää kantaasi sen syvällisemmin.. Vastapainoksi taas saat kuulla olevasi rasisti, jos kehtaat sanoa ääneen jotain negatiivista maahanmuuttamisesta. Asia ei ole ihan noin mustavalkoinen. Kummallakin "puolella" on fiksuja ihmisiä, mutta valitettavasti aihe on niin vihan lietsoma, ettei monetkaan osaa nähdä niiden ravihevoslappujen alta mitään. Oma mielipide on tietysti aina se 100%nen totuus, eikä vastaan ole sanomista tai saat leiman itseesi. Pahimmassa tapauksessa mielipiteen sanominen voi katkaista välit tai aiheuttaa maailmanluokan sodan.

..Nyt kun kerta rikoin lupaukseni, on ilmeisesti aika kertoa hieman mietteitäni aiheeseen. Toivon, ettei minua mielipiteideni perustella leimata natsirasistiksi tai suvakiksi, sillä koen olevani hieman näiden kahden ääripään välimaastossa. Olen oppinut, että asioita kannattaa ajatella useammalta eri kantilta, eikä mielipiteitään kannata muodostaa epäluotettavan lehtiartikkelin tai blogitekstin varaan. Kolikolla on aina kääntöpuolensa ja uskon, että yksinkertaisesti järjenkäytöllä päästään pitkälle.

Noniin. Mistähän sitä aloittaisi. Ensinnäkin.. Olen aina kokenut itse olevani jotenkin erilainen, joka varmasti on osasyy siihen, miksi pyrin siihen, etten asettaisi minkään maalaisista tai näköisistä ihmisistä ennakkoluuloja, sillä vihaan niitä itse ennakkoluuloisia ihmisiä. En toki itsekään ihan puhdas pulmunen ole asian suhteen. Jokainen on kuitenkin yksilö.

Ikävä kyllä kaikista ihmisryhmistä on olemassa myös stereotypioita. Nämä ihmiset ovat tietynlaisia ja nuo taas sellaisia. Uskon, että vaikka suurinosa stereotypioista on toisinaan aika karrikoituja ja ääripäitä, on niissä enemmän tai vähemmän totuutta. Suomalaiset juovat paljon viinaa ja ovat sisäänpäinkääntyneitä - pitänee varmasti paikkansa joissain ihmisissä, mutta tuskinpa nyt ihan kaikki suomalaiset kuitenkaan kaljaa kittaavia kaljamahoja ovat? Samaten voisin verrata esimerkiksi romaneja. En mitenkään jaksa uskoa, että he kaikki olisivat varkaita ja huijareita. Kukaan ei synny rikolliseksi, raiskaajaksi, varkaaksi tai alkoholistiksi. Valitettava totuus on kuitenkin se, että kun esimerkiksi tietyn maan kansalaiset tekevät paljon rikoksia, leimataan kaikki kyseisen maan kansalaiset samanlaisiksi. Tällainen ajatustapa on mielestäni todella lapsellinen, mutta en kiellä sitä, etteikö se pitäisi paikkaansa suurimmassa osassa. Kaikki on niin kiinni kulttuurissa ja uskon, että suurimmat yhteentörmäykset esimerkiksi suomalaisten ja ulkomaalaisten välillä johtuvat useimmiten kulttuurieroista. Huomautan, että oma kulttuuri ei ole todellakaan mikään tekosyy sille, että raiskaa, pahoinpitelee, ryöstää, syrjii tai haukkuu neekeriksi.

Haluan sanoa, että ulkomaalaisista löytyy hyviäkin tyyppejä, ihan kuten suomalaisistakin. Mielestäni on kuitenkin huolestuttavaa, että monet Suomeen tulevista maahanmuuttajista ei kunnioita pätkän vertaa maan lakia, sen kansalaisia ja rötöstelevät minkä kerkeävät. Sen sijaan kunnioitan syvästi ulkomaalaisia, jotka tulevat tänne opiskelemaan, tekemään töitä ja haluavat esimerkiksi oppia kieltä ja sitä kautta saada kontakteja syntysuomalaisiin ja meidän kulttuuriimme. Sen sijaan minulla ei ole mitään syytä puolustella raiskaajia, varkaita, murhaajia tai rikollisia. On ihan sama, mitä kansallisuutta rikoksen tekijä on, on teko silti aivan yhtä vakava.


Maahanmuuttajia tunnutaan sättivän suurinpiirtein kaikesta. Eivät tee töitä, elävät sossutuilla, makaavat kotona ja käyttävät Suomen etuja hyväkseen. Pitää paikkansa, mutta onko kukaan tullut ajatelleeksi, että sattumoisin myös aikamoinen määrä supisuomalaisia harrastaa tismalleen samaa? Tiedän nimittäin useita suomalaisia, jotka eivät vain viitsi tehdä töitä ja kusettavat Kelaa ja sossua minkä kerkeävät rahan toivossa huolimatta siitä, että on työkykyinen. En salli tällaista hyväksikäyttöä suomalaisilta enkä myöskään maahanmuuttajilta. Ylipäätään on kovin outoa, että maastaan pakenevia miehiä haukutaan pelkureiksi, kun voin olla varma siitä, että jos Suomella tilanne olisi sama, niin aivan varmasti sitä hyväkuntoiset nuoret miehetkin pakenesivat rajojen ulkopuolelle pelaamaan Playstationia ja juomaan kaljaa, kun ei sodankäynti kiinnosta ja pelottaa. Kun jo nyt tänäkin päivänä nuoret suomalaiset miehet välttelevät armeijaan menemistä vaikka minkälaisilla tekosyillä (toki kaikilla se vaan ei onnistu terveydellisistä syistä, mikä onkin ihan eri asia). Minua hieman huvittaa se, miten moni nuori kuvittelee armeijan käynnin jälkeen olevansa suurikin sankari ja samalla haukkuu pelkuriksi ulkomaalaista, joka seisoo hänen rinnallaan kurkkusalaattipuku päällään ja joka aidosti haluaa puolustaa tilanteen vaatiessa maata, jossa asuu. Pointtini on se, että en mitenkään näe syytä haukkua ketään pelkuriksi sillä perusteella, että tämä haluaa suojella omaa henkeään pakenemalla maahan, jossa voi viettää turvallista elämää. Toisaalta taas olen itse sitä mieltä, että jokaisen tulisi tavalla tai toisella kantaa kortensa kekoon oman maansa asioissa, oli se nyt sitten sotimista, äänestämistä tai työntekoa. En mitenkään hyväksy pelkurimaisuutta tapauksissa, joissa henkilö valehtelee ikänsä, asuinpaikkansa ja taustansa saadakseen etuuksia. Näin viedään oikeudet niiltä, jotka apua oikeasti tarvitsevat.

Ikävä kyllä täytyy todeta, että myös monissa ulkomaalaisissakin on vikansa. Itse esimerkiksi sain kerran läksytyksen eräältä tummalta mieheltä siitä, miten ennakkoluuloinen suomalainen olen, kun en halunnut lainata puhelintani hänelle. Toisin sanoen, hän siis veti heti rasistikortin esille, kun kieltäydyin puhelimen lainaamisesta. Totesin hänelle, että "en minä tätä puhelintani olisi lainannut edes suomalaiselle/valkoiselle. En lainaa puhelintani tuntemattomille. Minua ei kiinnosta sinun ihonvärisi, vaan se, että en tunne sinua ja se on ainut syy siihen, miksi en halua puhelintani lainata". Ihonväristä puheenollen, on mielestäni hämmentävää, että on hienoa, jos tummaihoinen sanoo olevansa ylpeä juuristaan, mutta jos valkoihoinen tekisi samoin, olisi tämä heti rasisti. Miksei jokainen voi olla ylpeä ihonväristään ja kansalaisuudestaan ilman kivikautista rasistiksi haukkumista?


Meneepäs tämän tekstin kirjoittaminen nyt sekavaksi. Olen kyllästynyt tähän jatkuvaan vääntämiseen asiasta, enkä tiedä päästäänkö asiassa koskaan minkäänlaiseen sopuun. Toivottavasti edes joskus.

Taisi tulla sen verran pitkä ja sekava vuodatus, että jäi varmasti paljon sanomatta. Selvennän kuitenkin vielä muutaman asian:

1. Mielestäni maahanmuuttoon liittyviä asioita tulisi tiukentaa. Pitäisi olla tarkempia siitä, ketkä todella tarvitsevat apua ja ketkä eivät. Huonosti käyttäytyvät, vakavia rikoksia tekevät pitäisi karkottaa maasta. Jos ei osata käyttäytyä ja apu ei kelpaa, niin ei tarvitse tullakaan Suomeen.

2. Kaikilla, niin suomalaisilla kuin ulkomaalaisilla tulisi olla yhtä suuret tuet.

3. Ulkomaalaisten pitäisi Suomeen muuttaessaan kunnioittaa suomalaista kulttuuria, mutta yhtälailla suomalaisten tulisi kunnioittaa ulkomaalaisten kulttuureja. Tietysti sanonta "maassa maan tavalla" on ihan pätevä, mutta jokaisen kuitenkin tulisi saada harjoittaa uskontoaan ja kulttuuriaan niin, ettei se satuta ketään. Kuitenkaan ketään ei tulisi paapoa kulttuurin  takia. Jokaista tulisi kohdella tasavertaisesti.

4. Ei kannata uskoa ihan kaikkea, mitä netissä lukee. Kannattaa aina tarkistaa asioiden totuuden perä ja etenkin lähde, josta "uutinen" on peräisin ennen kuin lähtee jakamaan yhtään mitään maahanmuuttoon liittyen.

torstai 20. elokuuta 2015

Hiusvärin vaihto ilman vaalentamista ja muita suoravärivinkkejä

Hiuksistani olen puhunut blogissa useampaan otteeseen, mutta jätettyäni mustan värin kokonaan pois hiuksista, olen saanut entistä enemmän kyselyitä siitä, miten pystyn vaihtamaan uuteen väriin niin nopeasti. Päätin nyt tehdä ihan erillisen postauksen aiheesta, sillä tämä on yllättävän helppoa, eikä vaurioita hiusta! Lisäsin tähän oheen myös muutamia hyväksi havaitsemiani vinkkejä suoraväreihin liittyen..

Muistakaa kuitenkin, että itse ei kannata lähteä tekemään hiuksilleen suuria muutoksia. Ammattilainen tietää parhaiten, mikä hiuslaadullesi sopii ja osaa valita siihen oikeat tuotteet. Tässä tekstissä olevat ohjeet ovat sellaisia, joita voi turvallisesti hyödyntää kotona.

Tässä kuvassa koko pää värjätty KC:n Color Mask Paintilla sävyssä Royal Blue. Kyseessä siis hyvin tummasininen väri.

Hiusvärin vaihtaminen nopeasti ilman vaalentamista? Onko se edes mahdollista?

Kyllä se on, mutta se vaatii alleen hiuslaadun, joka ei "imaise" suoraväriä itseensä kuin pesusieni eli toisin sanoen, hiuslaadun kannattaa olla suht hyväkuntoinen, jotta väri haalistuu nopeammin pesujen välillä. Tämä toimii myös ainoastaan suoraväreihin, mutta painotan, että tällainen "värinvaihtotyyli" ei todellakaan sovi kaikille hiuksille! Tapa ei myöskään välttämättä sovi, jos haluaa vaihtaa lämpimistä sävyistä kylmiin tai toistepäin. Kaikki riippuu toki ihan hiuslaadusta ja siitä, miten hyvin suoravärit siinä pysyvät, millainen väripohja on alla sun muut pikkuseikat.

Tämä tyyli sopii hyvin hiuksille, jotka on aiemmin vaalennettu (vaalennus=värinpoisto) -hiukselle joka ei kestä enää yhtään vaalennusta. Tällä tavalla voi välttää hiusten ylimääräisen vaurioittamisen ja käsittelyn. Huomatkaa, että tämä ei välttämättä toimi isoissa muutoksissa ja siksi tätä tapaa käyttäessä kannattaa pysytellä mahdollisimman lähellä väriä, joka hiuksissa sillä hetkellä on.

Miten siis vaihtaa väriä ilman vaalentamista?

1. Anna alkuperäisen hiusvärin haalistua. Joillakin siihen menee pari viikkoa, joillain parikin kuukautta. Mitä vaaleammaksi malttaa ja antaa värin haalistua, sitä paremmalta ja intensiivisemmältä uusi väri näyttää. Itse annan värin haalistua suurinpiirtein kuukauden, jos haluan täysin uuden värin.

2. Pese hiuksiasi syväpuhdistavalla shampoolla. Näin saat hiuksista pestyä kerralla "vähän enemmän". Mitä vähemmän shampoossa on hoitavia aineita, sitä enemmän se "pesee" väriä pois. Hyviä vaihtoehtoja löytyy mm. Lorealilta ja Four Reasonsilta - näitä merkkejä saa kampaamoista. Muista shampoopesun jälkeen hyvä hoitoaine, sillä syväpuhdistava takuttaa!! Muista kuitenkin, että shampoolla et saa pilattua hiuslaatuasi ;) Syväpuhdistavan shampoon seassa voi käyttää myös sitruunamehua, joka edistää värin purkautumista hieman enemmän.

3. Kun olet saanut haalistettua värin itsellesi sopivan hailuksi, voit laittaa siihen uuden värin päälle. Muista levittää väri kuivaan ja puhtaaseen, mutta hoitoaineettomaan hiukseen. Näin suoraväri kiinnittyy hiukseen paremmin ja lopputulos on intensiivisempi.

Kannattaa muuten aina miettiä ja järkeillä, mistä väristä vaihtaa mihinkin väriin. Oma värinvaihtoprosessi on mennyt näin: pinkki, violetti, sininen, vihreä, sininen ja violetti. Lämpimissä väreissä taas esimerkiksi tämäntyylinen järjestys voisi olla sopiva: keltainen, oranssi, punainen. Isoissa muutoksissa suosittelen aina kääntymään ammattilaisen puoleen! Hyvä vinkki on se, että jos et ole varma siitä, mitä teet, käänny ammattilaisen puoleen ja anna hänen hoitaa homma. Vaikka kampaajalla käynti voikin olla iso investointi, on se silti kannattavaa, sillä ammattilainen osaa valita juuri sinun hiuslaadullesi sopivat tuotteet.


Muita suoravärivinkkejä...

* Tuosta vuosia sitten kirjoittamastani Suoravärit vertailussa tekstistä voi vilkaista omia mietteitäni eri suoravärimerkkejä kohtaan. Haluaisin vielä kuitenkin lisätä listaan KC Professionalin uutuuden Color Mask Paint -suoravärisarjan. Kyseisestä sarjasta löytyy hyviä ja intensiivisiä sävyjä. Omassa tukassani on tällä hetkellä tyvessä sävy Deep Purple ja latvassa Royal Blue. Color Mask Paintia voi ostaa kampaamoista, yhden 75ml tuubin hinta on suurinpiirtein 14,50e. Tähän mennessä olen kokeillut itselleni ja asiakkailleni sävyjä: Deep Purple, Royal Blue, Evergreen, Purple Rain, Lemon Zest, Pinkadelic ja Turquoise.

* "Eikö jatkuva värjäily vaurioita hiuksia?" on aika perinteinen kysymys minulle nykypäivänä. Vastaan siihen hymyissä suin, että ei. Suoravärit eivät vaurioita hiusta, sillä ne ovat hoitoainepohjaisia ja kiinnittyvät ainoastaan hiuksen pintaan. Sen sijaan kestovärit, vaalennukset ja eri rakennekäsittelyt ovat hiusta vaurioittavia. Edellä mainitut vaikuttavat tavalla tai toisella hiuksen rakenteeseen ja näin ollen vaurioittavat sitä enemmän tai vähemmän.

* Suoravärejä ja erityisesti pastellisävyjä käyttäessä kannattaa huomioida se, että väri saattaa tarttua eri kohtiin hiusta eri tavalla. Joissain kohdissa väri siis saattaa olla tummempaa/vaaleampaa. Tähän on usein syynä hiuksen kunto (se voi olla eri kohdissa eri kuntoista) tai sitten epätasainen värinlevitys.


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Paperitytön ehtoo 2015

Jälleen aika purkaa ainakin itselleni yhtä kesän huippukohtaa, nimittäin Paperitytön ehtoota, jossa tanssiryhmäni ovat tuttuun tapaan esiintyneet. Tällä kertaa esityspaikka oli tavanomaisesta poiketen Valkeakosken kaupunginteatterilla, eli sisätiloissa (aiempina vuosina on oltu siis Apian kesäteatterilla). Tällä kertaa oli mahdollisuus siis astetta parempaan ja pidempään showhun kuin yleensä, sillä aikaakin oli nyt enemmän ja tietysti kunnollinen lava ja valaistus ovat isoja juttuja.

Minä ja Terhi Saarinen treenailemassa.
Esiinnyin itse kolmessa ryhmätanssissa ja sen lisäksi tempaisin vielä uusimman miekkasooloni Loreena Mckennitin kappaleeseen Marco Polo. Tanssin itsensä nimesin kuitenkin egyptiläisen Ishtar jumalattaren mukaan. Miekan käyttöä on tullut harjoiteltua ahkerasti ja vaikka itse koreografiassa sen käyttö on vielä melko varovaista, on tuo jo jonkinlainen saavutus. Ei tuon käsittelyä ihan yhdessä yössä opi, etenkään, kun toistaiseksi joutuu opettamaan itse itseään tanssivideoiden kautta. Suosin aina ensisijaisesti oikeaa opettajaa, mutta kun miekkakursseja ei ole Suomen kamaralla ainakaan vielä ollut paljoakaan, niin vaihtoehdot ovat melko vähäiset.

Vaihteeksi oli kiva tanssia vähän "perinteisempään" kappaleeseen, etenkin kun noita heviörinöitä on tullut muutama kappale jo vedettyä (olen muuten valmistelemassa paria metal vetoa taas, joten pysykää kuulolla!). Tykkään hirveästi tällaisista hitaista, mutta mystisistä kappaleista. Koreografia itsessään valmistui suurin piirtein kuukaudessa, mutta sitä sai hioa senkin edestä. Heinäkuu kun meni mallikilpailun parissa lähes kokonaan, jäi tanssiminenkin vähemmälle, suurin piirtein kertaan viikkoon, kun yleensä tanssin itsekseni vähintään joka toinen päivä. Eiköhän tämä tästä, ensiviikolla onkin luvassa esiintyminen Louhen Tyttärien kanssa Haiharan kesänpäättäjäisissä, jossa olisi tarkoitus taas sooloilla miekan kanssa Solacen Serpentine biisiin. Saa nähdä, kuinka ämmän käy!

Noin kokonaisuutena tanssi meni omasta mielestäni hyvin. Tällä kertaa meitä suosittiin kunnollisella taustakankaalla ja valaistuksella, jotka toivat kaipaamaani synkkyyttä tanssiin. Alla videota jälleen poikaystäväni kuvaamana~


Tänä vuonna Paperitytön ehtoossa oli mukana myös pitkästä aikaa Louhen Tyttäret, kylläkin tällä kertaa pienemmällä miehityksellä. Esitimme jo keväältä tutun kappaleen Asian Breaths, improvisaationa, kuten ATS:ään kuuluukin. Se meni tuttuun tapaan hyvin, sillä Tyttärien kanssa treenaamme usein porukalla. Ainut, mikä omalta osaltani jäi hieman kaivelemaan oli se, että itse sekoilin parissa käännöksessä, kun keskityin sormisymbaalien soittoon liikaa. Mutta ei tuota toivon mukaan kauhean pistävästi kukaan huomannut. Meitä oli tanssimassa vain neljä kymmenestä, joten siinäkin meni jo pasmat sekaisin, kun takana ei ollut kaarta, jonne "turvautua" tarvittaessa.

Itämaisen puolelta esitimme Tanssin Juhlassakin olleen Ya Dala Dallaan, sekin tällä kertaa eri kokoonpanolla. Tanssi meni ihan hyvin, olihan sitä ehditty jo keväällä treenailemaan sen verran, että sen muistaa kohta unissaankin.

Viimeisenä esitimme ihanan Azad Kaanin Bandarin kappaleeseen Naze Naze, joka oli tyyliltään sitä itämaista, mitä en ainakaan omasta mielestäni ole se kaikista paras esittämään. Bandari on hyvin rento ja omasta mielestäni hieman maskuliininenkin tanssi ja senpä takia rennoksi heittäytyminen oli yllättävän vaikeaa, kun on tottunut tanssimaan ylväästi ja kauniisti. Bandarissa kun sai nojata eteenpäin ja polvet kunnolla koukussa.. Enemmän sellaista letkeämpää meininkiä. Joka tapauksessa, täytyy nostaa itselleni ja muille tytöille hattua siitä, että opettelimme koreografian parissa päivässä, jos kotona harjoitteluja ei lasketa. Tanssi ei onneksi ole erityisen vaikea tai pitkä, mutta tiedättehän, kun muistissa pitäisi olla monia muitakin asioita. Joka tapauksessa, tykkään aivan mielettömästi tuon tanssin fiiliksestä ja biisistä itsestään.

Muiden tansseja en jälleen sattuneesta syystä ehtinyt juuri näkemään, mutta palautteen perusteella nekin upposivat yleisöön :) Ensi vuonna jälleen uusilla tansseilla!


keskiviikko 5. elokuuta 2015

The Greatest Show On Earth

Pitkästä aikaa aivan pakko kirjoittaa teille viimeisimmästä Nightwish -keikastani, joka oli tuossa melkein naapurissa Ratinan Stadionilla Tampereella. Kun tapahtuma ensimmäisen kerran julkaistiin, olimme kaverini Hannan kanssa äimänä, sillä samana päivänä tultaisiin ja tultiinkin näkemään lapsuuden (ja nykyisyyden) top 3 lempibändiä eli Nightwish, Sonata Arctica ja Children of Bodom. Hauska juttu, miten noilla kolmella bändillä on hyvin samankaltainen fanikunta, etenkin kun COB on niin erilaista verrattuna Yövissyyn ja Sonataan, jotka kumpikin edustavat melodisempaa metallia. Ja kyllähän tuo herkäksi veti, nimittäin näiden kolmen bändin perässä on juostu joka vuosi.

Koska konsertto oli omassa kotikaupungissa ja sitä tähditti kolme parasta bändiä ever, oli juhlan paikka ja paikalle oli pakko laittautua viimeisen päälle. Työkaverini teki minulle aamulla ennen alueelle menoa ihanan kiharanutturan ja ylleni heitin perinteisempää, ehkä vähän viktoriaanishenkistä goottihörhelöä. Kampaus sai paikan päällä paljon kehuja, joten kiitokset vaan taitavalle tekijälle <3


Keikan aloitti Sonata Arctica, lempilapseni. Bändi, jonka keikalla viihtyy aina. Tällä kertaa bändi yllätti, nimittäin se soitti hyvin paljon kappaleita, joita en ainakaan kovin usein ole heidän keikoillaan kuullut tai jotka ovat niitä "vähemmän tunnettuja" Yleensä bändit tuppaavat vetämään ne kaikista tunnetuimmat hittibiisit, mutta Sonata tarjosi tällä kertaa mm. White Pearl, Black Oceans -aloituksen, joka hämmensi (hyvällä tavalla kylläkin), sillä yleensä bändin aloitusbiisi on ollut jokin nopeatempoisempi biisi, esimerkiksi Kingdom For A Heart. Lisäksi listalta löytyi Destruction Preventer, joka ainakin minulle on sellainen "skippaan" -biisi, mutta livenä se toimi todella hyvin ja itse asiassa äskettäin kun biisiä kuuntelin tuolta Ecliptican remake albumilta, niin kyllähän tuo kolahti. Toki setissä oli hittibiisit Tallulah, Fullmoon ja Don't Say A Word, joista jälkimmäinen on ikuinen lempparibiisi etenkin livenä. Sonata se vain jaksaa innostuttaa ja vaikka ennen keikkaa olisikin ihan väsynyt ja tylsistynyt, saa tämä bändi virran takaisin. Sonatan esityksessä viehätti ja on aina viehättänyt laulaja Tony Kakon heittäytymistaidot ja bändin yleinen hyvän fiiliksen meininki. Hyvä Sonata! 

Näin jälkikäteen hieman harmittelen sitä, että Sonata Arctica soitti ensimmäisenä, nimittäin Children of Bodom ei innostuttanut tällä kertaa niin paljoa kuin se yleensä on tehnyt. Mitä nyt bändin viimeisimmillä Tampereen keikoilla olen käynyt, on esiintyminen ollut todella tasapaksua. Ennen heiteltiin hauskoja välispiikkejä, mutta nykyään biisit soitetaan suurinpiirtein putkeen ja jostain syystä olen aistivinani sellaista "voi vittu taas mennään, vaikka väsyttää ja vituttaa" -asennetta, en tiedä miksi ja onko luuloillani perää. Settilistassa oli kuitenkin onneksi kaikki lempparini, kuten Living Dead Beat, In your Face ja Sixpounder. Kaiken kaikkiaan hyvin perinteinen "COB" setti. Ei yllätyksiä, muttei oikeastaan pettymystäkään. Olen miettinyt, että Bodom on vähän sellainen "pakko nähdä eturivistä tai en nauti yhtään "-bändi, tiedä sitten, mistä tuo ajatusmaailmani on peräisin. Ehkä bändin menoon pääsee parhaiten mukaan kunnon aitiopaikalta. Tietysti jatkossakin aion bändin keikoilla käydä, mutta en tiedä jaksanko siitä enää kauaa innostua, ellei esiintyminen muutu virkeämmäksi. Nimittäin minun kohdallani soittotaito on aivan toissijainen asia. Pitää osata esiintyäkin ja viihdyttää. 



Nightwish on aina ollut must see -bändi, onhan se lapsesta saakka ollut ehdoton suosikkini. Se on ainut bändi, jonka kaikki levyt tulee ostettua ja jota on lähdetty katsomaan pidemmällekin. Vaikka bändi onkin aina ollut musiikillisesti ykkönen, on live-esiintyminen ollut omaan makuun mahtavaa, muttei uskomatonta. Jos alan miettiä elämäni parhaimpia keikkoja, mieleeni nousee ensimmäisenä Sonata Arctican, Turmion Kätilöiden ja Slipknotin keikat, eivät Nightwishin.

...Mutta nyt todellakin nousee! Keikka oli aivan huippu ja nousee helposti parhaimpien keikkojen kärkeen. Valaistukset, ilotulitukset, pyrot, savut, videotykit.. Aah! Aivan loistavaa! Floor on todellinen amazoni ja täydellinen laulaja Nightwishille. Jos tämä keikka ei jotakuta vakuuttanut Floorista, niin ei sitten mikään! Se nainen on aivan uskomaton. Eläytyminen, yleisön innostaminen ja laulutyyli ovat huippuluokkaa. 

Nightwishin settilista yllätti Sonatan tavoin. Sieltä oli jätetty pois mm. Nemo ja Wish I Had An Angel ja mielestäni ratkaisu oli hyvinkin jees. Ei niitä hittibiisejä aina tarvitse renkuttaa läpi. Setistä löytyi omat uusimman levyn suosikkini Shudder Before The Beautiful, My Walden, The Greatest Show On Earth ja Yours Is An Empty Hope. Eniten kylmiäväreitä ja ihastusta aiheutti etenkin Stargazer, jota en ole koskaan aiemmin livenä kuullut. Täytyy sanoa, että Tarjan veto kappaleesta on Floorin mahtavasta äänenkäytöstä huolimatta parempi, mutta Floor sai biisiin uudenlaisen, freesimmän otteen. Voi kumpa biisistä saisi joskus jonkun remake version jollekin albumille! 

Vaikka tällainen vakava kojootti olenkin, en voinut välttyä kyyneliltä Ghost Love Scoren ja The Greatest Show On Earthin aikana. Ne vain olivat setin parhaimmat Stargazerin jälkeen. Etenkin lopetusbiisi TGSOE;n jälkeen en voinut enää hillitä itseäni, sillä biisin sanoma kosketti aivan älyttömästi ja sai minut tajuamaan musiikin, elämisen ja tietysti itse Nightwishin tärkeyden. 

Show oli todellakin nimensä veroinen! Kaikkeen oli panostettu täysillä ja vaikka kahden ensimmäisen bändin aikana näyttikin olevan teknisiä ongelmia, oli fiilis silti erittäin hyvä ja koheni koko ajan. Hymyissä suin odotan elokuun 22:sta, kun Sonata Arctica tulee valloittamaan Tampereen Pakkahuoneelle. 

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kuvaukset Pyynikin näkötornilla

Blogin Facebook sivuille lisäsin joku aika sitten Sami Aallon ottamia kuvia minusta Tampereen Pyynikin näkötornilla. Kyseessä siis historiani kolmannet kuvaukset, jee! Alla muutamia otoksia, joista osa varmaan tuttujakin.

Oli kiva päästä kokeilemaan kuvaamista luonnonhelmassa. Sää oli erinomainen ja kuvista tuli omasta mielestäni hyviä. Tiettyjä juttuja, kuten kasvojen ilmeitä ja asentojen monipuolisuutta pitää vielä treenata, mutta siihenhän ei opi kuin harjoittelemalla! Pääsin myös ulkoiluttamaan Killstar lapsiani, nimittäin tuota WITCH -printillä varustettua paitaa ja Ouja -henkistä vyötäröhametta. Oli jotenkin kivan noitamainen fiilis tuossa asussa. Tällä kertaa en jännittänyt kuvauksissa juuri lainkaan, joten peukut itselleni siitä. Tästä se varmaan alkaa sitten luonnistua :)

Sami teki linssiarvostelun näiden kuvien pohjalta Nuoret valokuvaajat ry:n blogiin. Kannataa sekin vilkaista läpi CLICK!



Osa kuvista toimii hyvin myös mustavalkoisena. 



Yritin kerran hymyilläkin. En mielestäni osaa kuvissa hymyillä luontevasti, joten sitäkin täytyy harjoitella.

Yksi lempparikuvistani.




Kuvat (c) Sami Aalto
Meikki, hiukset, stailaus: Satanica (minä)
Vaatteet: Killstar
Koru: Kreepsville 666
Hiuspanta: H&M

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Underground Model 2015: THE END

Underground Model 2015 kilpailu on tullut päätökseensä. Voitto ei tällä kertaa osunut minun kohdalleni, mutta pää pystyssä jatketaan eteenpäin. Sain viimeinkin mahdollisuuden päästä osalliseksi kilpailua, johon olen halunnut päästäkin!

Jewelry: Koruharakka (Sponsored)
Pic (c) S. Hartikainen
Kilpailu käytiin Pieksämäellä Big Wheels -tapahtuman yhteydessä. Aamupäivä meni tapahtuma-alueella pyöriessä ja iltabileiden harjoituksissa. Päivä oli lämmin ja aika meni todella nopeasti! Kuvia tapahtumasta löytyy mm. TÄÄLTÄ, näköjään myös minä ja Anette päädytty linssiludeiksi. Instagramistani Satanicanoir voi vilkaista parit kälyiset omat kuvat tapahtumasta filtereineen päivineen, köh.

Iltabileissä, eli itse finaalitilaisuudessa, oli vähän musiikkiongelmia, mm. biisien toisto kesti, mutta eipä tuo menoa haitannut. Pääsin kokemaan ensimmäisen "catwalkini" ikinä ja se meni ihan ok:sti noin kokonaisuutena. Saimme itse valita taustamusiikin, joka kuvastaisi persoonaamme. Omaksi biisiksi valitsin Marilyn Mansonin The Beautiful Peoplen arpomalla parin muun biisin välillä, kun en muuten osannut päätää. Miten tuo sitten kuvastaa persoonaani, niin se jääköön tulkinnan varaiseksi.

Haastattelu osuus sen sijaan meni jännityksen takia omasta mielestäni penkin alle. Tuli väkisinkin mieleen ne kauhukuvat kouluaikojen esitelmistä, joissa tuli pyörtyiltyä, ääni vapisi ja sanat takkuilivat. Siihen nähden kysymyksiin vastailu meni ihan hyvin, kun miettii, että todella yritin parhaani. Näin jälkeenpäin vain harmittaa, kun olin harjoitellut melko hyvin asiat, jotka tulen kysymyksiin vastaamaan, mutta plörinäksihän tuo meni kuitenkin. Oli myös jännää huomata, miten olen tanssijana lavalla täysin erilainen ja huomattavasti rennompi kuin tämänkaltaisessa tilanteessa. Olisin voinut heittäytyä enemmän, mutta jännitys vei voiton tällä erää. Tietääpähän mitä ensi kerralla kannattaa tehdä.

Kilpailun voitti rockabella mimmi Lily Desire, joka oli myös yleisön suosikki ja bändin suosikiksi valikoitui Saara Salmi! Onnea tytöt <3! Yleisöäänestyksessä sijoituin itse neljänneksi.


Haluan kiittää vielä kerran Boom Boom Kittensiä kilpailun järjestämisestä, tuesta ja kannustamisesta sekä ennen kaikkea siitä, että he valitsivat minut finaaliin. Se on jo voitto minulle! Kiitokset myös sponsoreille Underground Store ja Koruharakka! Tutustuin myös uusiin ihaniin ihmisiin ja toivon todella, että heidän kanssaan tulee pidettyä yhteyttä vielä kilpailun jälkeenkin.

Uusi hieno kokemus takana ja lisää intoa tätä alaa kohtaan! Nyt täysillä eteenpäin hymyissä suin :) Uusia kuvauksia on alustavasti tiedossa, joten eteenpäin on menty selvästi! Toivottavasti intoni tätä juttua kohtaan jatkuu vielä pitkään ja pääsen poseeraamaan kameran edessä useamminkin~

Kiitos kaikille yleisöäänestyksessä minua äänestäneille, kuvaani jakaneille, tukeneille ja hengessä mukana olijoille! Erityiskiitos myös äidille ja iskälle, jotka tulivat pitkän matkaa katsomaan finaaliani Perhosta saakka suoraan enoni häistä (ja pahoitteluni enolle, etten sinne päässyt. Onnittelut sinnekin!).

Underground Modelin blogista voi vielä vilkaista kirjoittamani blogitekstit. Lukekaa myös muiden finalistien kirjoitukset! Alla linkattuna omat tekstini:

Esittelyni
Tee-se-itse vinkki: Tupeeraamisen ABC
Asia, joka koskettaa: KATEUS
Viimeiset fiilikset ennen finaalia

(c) Pieksämäen Lehti 20.7.2015

Muistakaahan myös käydä tykkäämässä blogin Facebook sivusta TÄÄLLÄ. Näköjään sinne on tupsahtanut ensimmäiset 100 tykkäystä, joten minä kiitän ja kumarran :3

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Underground Model 2015: 6 päivää aikaa äänestää!

Hyvät blogin lukijat!

Viimeinen viikko äänestää Underground Model 2015 kilpailussa starttaa NYT! Aikaa äänestää on lauantaihin 18.7 saakka eli 6 päivää!

18.7 pidämme lopullisen finaalin Pieksämäellä Big Wheels -tapahtuman loppubailuissa, joten meitä voi tulla seuraamaan myös paikanpäälle ja nauttimaan samalla muusta tapahtuman tarjonnasta! Facebookissa oleva äänestys on osa kilpailua ja näin ollen sen voittaja saa itselleen ainakin yleisönsuosikki -tittelin.



Miten äänestää?

1. Kirjaudu Facebookiin.
2. Kirjoita hakukenttään "Underground Model 2014" ja etsi "Yleisöäänestys 2015" -kansio käsiisi. Jos haluat äänestää minua, klikkaa TÄMÄ LINKKI AUKI ja paina kuvaani "TYKKÄÄ".
3. Jos haluat levittää sanaa, kuvaa saa jakaa!

Kiitän jo tässä vaiheessa kaikkia äänestäneitä ja kuvaani jakaneita! :) Kilpailun loputtua tulen kirjoittamaan finaalipäivästä ja sen annista. Pysykäätten kuulolla siis!



ENGLISH TRANSLATION:

Dear followers,

Underground Model 2015 competition is almost over! The final is on 18.7 at Pieksämäki.

How to vote?

1. Go on Facebook
2.  If you want to vote for me, CLICK THIS LINK OPEN and click "LIKE". This is one vote.
3. If you want to, please share the picture too.

Thank you for your vote! I really appreciate it! <3


Kaikki postauksen kuvat: Samppa Erkkilä
Vaatteet: Underground Store
Hiukset: Hius- ja kauneushoitola Kiva

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kiehtovaa kauhua


Kauhu on ollut ala-asteelta lähtien hyvin vahvasti kiehtova genre leffamaailmassa. Olen kuudennesta luokasta lähtien katsonut kavereiden kanssa kauhuelokuvia. Tuolloin Kauna ja The Ring olivat siihen aikaan niitä pelätyimpiä kauhuelokuvia ja oikeastaan niiden ansiosta itsekin tästä elokuvagenrestä kiinnostuin.

Voinen väittää, että tässä vuosien mittaan on tullut nähtyä jos jonkinmoista kauhua, joista osa on valitettavasti surkeita ja samaa juonta toistavia. Vaikka kauhuelokuvien katselua rakastankin, on hyvinkin monessa elokuvassa ihan älyttömästi juttuja, jotka ärsyttävät.

Olen aina ollut melko kriittinen kauhuelokuvien katsoja. Tietysti melkein jokaisessa elokuvassa on aina jonkin kohta, jota väkisinkin säikähtää. Sekään säikähdys ei aina välttämättä johdu hahmon ulkomuodosta, vaan pikemminkin kaikesta siitä muusta ylimääräisestä tilanteen ympärillä, esimerkiksi musiikki ja kiljunta, jotka rävähtävät kajareista yhtäkkiä korville. Tietysti yllättävät kohtaukset ja säikäytykset kuuluvat asiaan (ilman niitä elokuva ei olisi mitään), mutta hyvältä kauhuelokuvalta vaaditaan muutakin. Esimerkiksi itse arvostan uudenlaista otetta ja juonta suuresti. Elokuvat, joiden juoneen ja hahmoihin on panostettu täysillä ja "itse asiaan" paneutuminen ovat parasta, mitä minunkaltaiselleni kauhuelokuvien katsojalle voi antaa.

Kauhuelokuvat ovat parhaimmillaan leffateatterissa, jossa äänenvoimakkuus on suuri, erityisesti juurikin näissä yllättävissä kohdissa. On todella hauskaa ja jännittävää odottaa tulevaa säikäytys kohtausta sydän pampaten ja katsoa kuumottavaa tilannetta sormien välistä. Samaan aikaan on kuitenkin todella mälsää joutua todistamaan lähes tulkoon aina kauhuelokuvien kliseitä. Tuntuu, että elokuvien tekijät eivät enää viitsi edes yrittää, vaan kaikki kopioivat toistensa ideoita. Esimerkiksi videokameralla kuvattuja elokuvia alkaa olla turhauttavan paljon, vaikka ne omasta mielestäni ovatkin kaikista parhaimpia, koska niissä on tietynlainen "aitouden" fiilis. Myös Kauna ja The Ring kopioita löytyy vaikka millä mitalla, eikä oikeastaan yksikään niistä ole läheskään niin hyvä kuin alkuperäinen.


Tietysti jokainen arvostaa kauhuelokuvissa vähän eri asioita, yleensä varmaan sellaisia, joita itse pelkää eniten. Itse en koe esimerkiksi Sawin kaltaisia silpomiselokuvia tai zombieinfektiohässäköitä erityisen pelottaviksi, vaikka ne muuten ihan hyviä olisivatkin. Sen sijaan Maman, Kaunan ja Paranormal Activityn kaltaiset elokuvat saavat karvat nousemaan pystyyn. Olen aina ollut kiinnostunut yliluonnollisuuksista, mutta samalla ne ovat niin pelottavia omalla tavallaan. Tavallaan sitä tietää, että mitään kummituksia ei ole olemassakaan, mutta toisaalta taas kuitenkin vähäsen uskoo, että toinen ulottuvuus voi olla olemassa. Vaikken älyttömän taikauskoinen olekaan, välillä sitä vain kuitenkin miettii, että mitä jos..

Kuten jo mainitsinkin, pidän eniten kauhuelokuvista, jotka tuntuvat siltä, että ne tapahtuisivat oikeasti. Siksi esimerkiksi Kun tuntematon soittaa ja Ottolapsi ovat aika jännittäviä, vaikka monien mielestä kyseiset elokuvat ovat ihan roskiskamaa, koska niissä ei tapahdu oikein mitään. Omasta mielestäni niissä tapahtuu paljonkin, jos asiaa miettii vaikka omalle kohdalle. Myös uskontoihin liittyvät elokuvat kiehtovat, erityisesti Manaaja ja Kirottu lukeutuu top kolmeen.

Mitä ärsyttäviä puolia kauhuelokuvista sitten on? Ensimmäisenä mainitsen kliseisyyden. Voin väittää, että hyvin monessa katsomissa elokuvissani juoni menee suurinpiirtein seuraavalla tavalla: Perhe (jossa on isän ja äidin lisäksi 1-3 lasta) muuttaa johonkin hyvin epäilyttävän näköiseen ja todella suureen kartanoon. Heti taloon muuttamisen jälkeen joku lapsista alkaa puhua itsekseen ja koko homman keskipisteeksi muodostuu lapsen huoneessa oleva kaappi, joka joko liittyy elokuvan juoneen tai sitten sillä ei ole mitään muuta tekemistä kuin pelotella. Sitten talossa alkaa kummitella milloin milläkin tavoilla. Sitten paikalle kutsutaan joku meedio ja selviää, että talo on rakennettu vanhan hautausmaan päälle. Seuraa kunnon action -kohtaus, jossa kaikki suurinpiirtein juoksevat karkuun ympäri taloa ja yrittävät saada henkeä/henkiä hengiltä. Sitten homma loppuu iloisesti.. Moniko teistä tunnistaa ainakin jonkun elokuvan tuon juonen perusteella?

Muita ärsyttäviä kauhuelokuva kliseitä ovat myös pimeässä kävely ilman mitään asetta (miksei niitä valojakaan voi laittaa päälle?!), kännykän akun loppuminen yhtäkkisesti, "pääpahiksen" kasvojen paljastaminen liian aikaisin ja mitähän vielä. Tietysti jokaisella elokuvagenrellä on omat kliseensä, mutta kauhuelokuvissa näitä on ihan älyttömästi. On hirveästi elokuvia, joissa olevat arvoitukset eivät selviä, vaikka asiaa vaivataan koko ajan. Tulee väkisinkin tunne siitä, että elokuvalle ei ole keksitty hyvää loppua ja sen takia se mennään pilaamaan hätäisellä lopetuksella.

Hyvien elokuvien jatko-osien jatko-osat kyllästyttävät. Etenkin Scream ja Halloween ovat ihan ok katsottavaa, kun ne näkee ensimmäistä kertaa, mutta kun samanlaisia jatko-osia on jo useampi, alkaa kirjaimellisesti heitellä elokuvia ikkunasta pihalle. Jatko-osat ovat toki toimivia joissain tapauksissa, esimerkiksi juurikin elokuvissa, joissa aiemmin mainittu arvoitus X on jäänyt pimentoon tai vastaavaa.. Esimerkiksi Kaunan kakkososa oli vielä oikein mainio, sen sijaan kolmas osa oli jo ihan liikaa. Kirous kumoutui, mutta sitten se yhtäkkiä heräsikin eloon taas ja koko paska alkoi alusta. Eikö olisi jo aika kokeilla jotain uutta, nyt kun videokamera -elokuvatkin ovat yleistyneet?


Suosikkikauhuelokuviani 5/5:

Manaaja, Kirottu, Paranormal Activity, Mama, Saw, Ottolapsi, Kauna, Dead Silence, A Tale of Two Sisters, Jenifer, Texasin Moottorisahamurhaaja, The Rite...

En suosittele kenellekään 0/5:

Poltergeist, Inferno, Halloween, Scream, Jeeper's Ceepers, Ruins, Riivattu..


Tähän loppuun vielä mainostelen, että Underground Model 2015 yleisöäänestys on alkanut!
Jos haluat äänestää, klikkaa itsesi tähän Facebook albumiin KLICK! ja äänestä suosikkiasi tykkäämällä tämän kuvasta. Kannattaa myös seurailla kilpailun blogia, jonne tulee meiltä finalisteilta postauksia tässä viikkojen mittaan. Muistathan myös tykätä kilpailun Facebook sivusta!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Underground Model 2015

Olen aina haaveillut malleilusta enemmän tai vähemmän vakavassa mielessä. Tässä puolentoista vuoden aikana on tullut tyrkytettyä itseäni milloin mihinkin kuvauksiin, mutta ne eivät ole koskaan pahemmin poikineet tulosta johtuen kokemattomuudestani kameran edessä. Kuten tiedättekin, Järvisen Simo kuvasi minua viime elokuussa tanssiharrastukseni tiimoilta harrastusmielessä ja siitä sain hirmuisen innostuspiikin ja varmuuden siitä, että haluan malleilla enemmänkin. Simon kuvailuista sain myös lisää itsevarmuutta ja niinpä tyrkyttelin itseäni milloin mihinkin kuvauksiin, joita netissä mainostettiin.. Mutta enpä niihin koskaan päässyt. Kokemattomuus tuntui olevan edelleen ongelma ja kaikki halusivat vain niitä "kokeneita ja varmoiksi koettuja malleja". Turhauduin, sillä tuntui siltä, ettei kukaan halunnut antaa edes mahdollisuutta minulle. Aloin miettiä, että eikö kykyni riitäkään? Olenko liian ruma, lyhyt tai iso seisomaan kameran edessä? Mikä minussa oli vikana.. Negatiiviset kysymykset saivat minut lähes luopumaan toivosta.

Näköjään joku asia taas muuttunut minussa. Mikäköhän?
Vuoden 2015 alussa Underground Model ilmoitti hakuajan auenneen alternative henkiseen mallikilpailuunsa. Mietin pariin kertaan, että pitäisikö hakea ja lopulta päätin yrittää vielä yhden kerran. Kirjoittaessani hakemustani mukaan kilpailuun, mietin koko ajan, että jos tämä ei tuo vastakaikua, niin antaa malleiluhaaveiden sitten olla. Toukokuun puolivälissä hakuaika kisaan päättyi ja huokaisin syvään miettien, että tuskinpa minua valittiin. Olin jo täysin varma siitä, että saisin jälleen kokea sen karvaan tunteen hylkäämisestä (kyllä, olen hyvin itsekriittinen näissä jutuissa) ja niinpä unohdin koko jutun pariksi päiväksi mennessäni Helsinkiin Herzun luokse viimeisimpiä lomapäiviäni viettämään.

...Mutta voitteko kuvitella!? Viimeinen lomapäiväni oli varmasti yksi ikimuistoisimmista päivistä koskaan, sillä sain sinä päivänä yhden merkittävimmistä puheluista elämässäni. Minut oltiin valittu Underground Model 2015 finalisteihin! 

Olen mielettömän kiitollinen niille, jotka minut halusivat ja valitsivat kisaan mukaan. Saan viimeinkin kauan odotetun mahdollisuuden kokea sen, mitä olen aina halunnut kokea! Voisi sanoa, että jälleen yksi haaveistani on toteutunut, pääsin mukaan kilpailuun, johon olen aina halunnutkin päästä.

Finaalikuvaukset pidettiin Jyväskylässä Lutakon tanssisalilla ja jännitin tuota päivää ihan hirveästi. Koko päivän ja jopa kuvausten jälkeenkin vatsassa lenteli perhosten sijaan varmaan kärpäsiä, koska vatsaan enemmänkin sattui kuin kipristeli mukavasti. Koska olen tällainen uusia tilanteita ja ihmisiä jännittävä persoona, jännitin yksinkertaisesti eniten sitä, miten minut otetaan vastaan ja millaisia kaikki muut ovat. Stressasin asiaa turhaan, nimittäin porukka oli tosi rentoa ja jokainen on aivan omanlaisensa persoona! Aivan mahtavia tyyppejä! Vaikka meitä kaikkia yhdistääkin näyttävä ulkonäkö, olemme silti aivan erilaisia - ja tässä kisassahan on kyse myös muustakin kuin ulkonäöstä. Saimme hyvät eväät kuvauksiin ja tulevaan finaaliin, joka muuten pidetään Pieksämäellä 18.7 Big Wheels -tapahtuman yhteydessä.

Kuvaajamme Samppa Erkkilä oli tosi mukava ja ammattitaitoinen, hän osasi jopa minunkaltaiselleni amatöörille antaa tosi hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen ja mielestäni kuvista tuli erinomaisia siihen nähden, että olen vasta-alkaja malleilun saralla (niitä tulee näytille myöhemmin). Kuvat otettiin niinkin glamourissa paikassa kuin tavarahissi, joka minunlaiselleni kuolemanpalvojalle sopi oikein mainiosti. Hissi oli samaan aikaan karu, mutta silti niin cool paikka ottaa kuvia. Se toi kuviin aivan omanlaisensa säväyksen, mistä tykkään hemmetisti!

Vaatetuksesta vastasi pääsponsori Underground Store. Vaatteet valittiin persooniemme mukaan ja mielestäni siinä onnistuttiin paremmin kuin hyvin. Pelkäsin, että saisin päälleni jotain liian värikästä ja söpöä, mutta sainkin haaveilemani dramaattisen mustan puhuvan asun eli pitsipaitaa ja kynähametta. Siihen kun lisäsi vielä rakkaat Demoniani ja verkkarit, niin johan oli look kohdallaan.

Näillä näkymin tulen blogissa kirjoittelemaan kilpailun kulusta ja muusta aiheeseen liittyvästä enemmänkin. Nyt olen liian innoissani kirjoittamaan aiheesta enempää, kääk!

...Joo, uusi tukka!
Yleisöäänestys alkaa pian, joten pysykää kuulolla! Käykää tutustumassa minuun ja muihin finalisteihin TÄÄLLÄ, Underground Modelin Facebook sivuilla. Muistakaa myös painaa tykkäys nappia blogini Facebook sivulle! Seurailkaa Instagramissa yms.


"Finally I can say, yes, I'm different and it's okay!"
- Bojana Stamenov "Beauty Never Lies"

maanantai 18. toukokuuta 2015

Check out my #materialismishoppailu

Iiiiiikkkk! Täällä huutaa överi-iloinen kuuttilapsi! Saatte luettavaksenne toimintaseikkailun siitä, miten kotiutin ensimmäiset Marlies Dekkers rintaliivini, Cyberdogin boleron ja toistaiseksi nimettömät saatanalegginsit!

Kaikkihan alkoi siitä, kun törmäsin kuukausia Facebookissa yhden puolituttu DJ:n rintavakoon. Kyllä, en voinut olla tuijottamatta. Nyt en puhu tisseistä, vaan Marlies Dekkers rintaliiveistä. En ollut koskaan aiemmin nähnyt kenelläkään, MISSÄÄN, yhtä koristeellisia rintsikoita, joten oli pakko kysyä silkkaa pervouttani uteliaisuuttani, että minkä merkkiset mahtavat olla. Sain sitten vastauksen, että rintsikat ovat merkkiä Marlies Dekkers. Pidemmittä puheitta ryntäsin googlettelemaan ja järkytyin hinnasta. Ei herran jestas, miten rintaliivit voivat maksaa yli 100e ja reilusti?

Tiesin, että merkkirintsikat ovat tosi kalliita, onhan niissä kuitenkin ihan eri materiaalit kuin perus H&M rintsikoissa. Käänsin koko netin ympäri, eikä noita rintsikoita saanut mistään halvemmalla. Jättäydyin haaveistani, sillä olin päättänyt, etten todellakaan käytä satkua pelkkiin rintsikoihin. Kuten arvaattekin, en pysynyt päätöksessäni sillä kertaa.

Huhtikuussa tuli ajankohtaiseksi keskustella kullan kanssa siitä, mitä haluamme toisiltamme vuosipäivälahjaksi. Päätin sitten pyytää noita ökykalliiksi luokiteltavia tissiliivejä ja ne myös sain. Herzu löysi onneksi nettikaupan, josta nuo sai vähän halvemmalla kuin mitä yleensä olen myytävänä nähty - eikä tullut edes postikuluja!

Liivit tilattiin Stylepit nimisestä nettikaupasta. Toimitusajaksi oltiin luvattu 1-5 päivää, mutta tuohan venyi kahdeksi viikoksi ja siinä ruvettiin mies ja minä huolestua. Pulju on saanut aika paljon kritiikkiä huonosta asiakaspalvelusta ja toimitusaikojen venymisestä, joten sitä tuli pari kertaa mietittyä, että menikö 80 euroa tuhka tuuleen. Onneksi ei mennyt, nimittäin tuossa taannoin kotiini saapui iso ja kevyt pahvilaatikko, joka sisälsi itse täydellisyyden.

Ah,  etukameralaatu <3
Ja tadaa! Siinä ne ovat!

Täytyy sanoa, että aloin heti himoitsemaan toisia saman valmistajan liivejä, mutta ne saavat jäädä nyt odottamaan. Laatu tuntuu todella hyvältä. Liivit ovat juuri sopivan kokoiset, pehmeät. Ei kinnaa eikä purista. Kangaskin vaikuttaa laadukkaalta, eli näillä näkymin sanoisin, että kannatti maksaa, vaikken itse maksanutkaan. Trianglemalliston liivit sopii hyvin erilaisten toppien kanssa ja tuo peruslookkiin "sitä jotakin". Ainakin omasta mielestäni. Perusarkilookkiin saa kertaheitolla jotain näyttävyyttä ja nämä ovat sellaiset liivit, ettei tuota koristeosuutta voi vain pitää piilossa! Eikä se kyllä ole tarkoituskaan.. äköjään rintaliivitkin voivat saada mielen piristymään kertaheitolla :D Jos joku muukin innostui näistä katseenkääntäjistä, niin pienenä vinkkinä: Näitä saa muistaakseni parissakin eri värissä, mm. punaisena ja valkoisena. Eri malleja ja kokoja löytyy varmasti jokaiselle.




Morticiastakin tuli taas vaihteeksi hamstrattua tavaraa. Matkaan lähti tällä kertaa Cyberdogin perusbolero, joka passaa hyvin monen erilaisen kangasmateriaalin ja asukokonaisuuden kanssa. Jostain syystä olen aina pitänyt Cyberdogin vaatteita epämukavina johtuen varmaan siitä, kun joskus omistin heiltä yhden topin ja sen päällä pitäminen oli silkka mahdottomuus, kun olkaimet hankasivat inhottavasti ihoon ja topin pituus oli naurettavan lyhyt, eikä se sopinut mihinkään asuun. Sanottakoon, että myyjättären kokeiluttaessa minulle tuota boleroa, olin hieman skeptinen, mutta yllätyin positiivisesti. Kangas on venyvää, pehmeää ja tosi mukavantuntuista päällä. Laatukin vaikuttaisi ainakin näin muutaman päivän pitämisen jälkeen laadukkaalta.

Boleron lisäksi mukaan tupsahti saatana -legginsit, joita olen jo kuolaillut pitkään mm. Killstarilta. Nämä ostamani ovat kuitenkin puolta halvemmat ja printti on kivemmassa paikassa. Merkistä ei ole tietoakaan, sillä näihin ei oltu ahdettu mitään valtakunnan lappuja. Todennäköisesti hivelevät Killstarin kopioleggareita, mutta hyvältä tuntuvat jalassa. Sen sijaan kangas tuntuu hieman epäilyttävältä, sillä se tuntuu ohuehkolta. Näitä täytyy pitää kuin kukkaa kämmenellä. Toivon mukaan kuitenkin kulkevat matkassani vielä pitkään.. Ja onhan nuo nyt näyttävät asun kuin asun kanssa!

Viimeisessä kuvassa onkin kaikista vanhin hankintani näistä neljästä, nimittäin Veromodan perusnahkatakki. Tai no perus ja perus. Edessä ja takana on pitkää tekonahkahapsua, joka tuo kaikkeen yksinkertaisuuteen sitä jotakin, mistä tykkään. Tämä oli alennuksessa -20%, eikä hintaa mokomalle jäänyt paria kymppiä enempää. Vaikka tällainen metallieukko olenkin, niin nahkatakkia en ole omistanut vuosiin edellisen repeiltyä hajalle. Nyt tuntuu taas kotoisalta uusi kolttu päällä.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Lempimeikkejä

Tätä aihetta joskus toivottiin, mutta sen toteuttaminen jäi hyvin pitkälle tulevaisuuteen, kun inspiraatio oli täysin kadoksissa. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä siis omia lemppari meikkituotteitani ja samalla vähän tämän hetkistä meikkipussin sisältöä. Joskus blogin alkuaikoina tein postauksen meikeistäni (en sitä nyt tähän hätään löytänyt etsinnöistä huolimatta teille linkattavaksi), mutta kuitenkin. Osa lemppareista on pysynyt samoina, osa taas vähän muuttunut.

MEIKKIVOITEET



MAC Studiofix foundation

Macin meikeistä olen kirjoittanutkin jo yhden tekstin ja sen voi lukaista TÄÄLTÄ.. Mielipiteeni tästä meikkivoiteesta ei ole muuttunut tuosta kirjoituksesta ja täytyy sanoa, että tämä todella peittää ja tasoittaa ihoa haluamallani tavalla. Studiofix foundation on saanut kritiikkiä sen mattamaisuudesta, mutta itse tykkään siitä enemmän kuin esimerkiksi Maybellinen Fit me:stä, joka taas on enemmän läpikuultava.

Grimas kakkumeikkivoide

Grimasin meikit ovat siitä hyviä, että ne ovat ensinnäkin halpoja ja hyviä, vaikkeivät ehkä ulkoisesti mitenkään erityisen kauniita johtuen siitä, että niissä on pyritty käyttämään mahdollisimman vähän pakkausmateriaaleja. Näin hintaakin on saatu tiputettua alaspäin. Niissä ei myöskään ole hajusteita, mikä on aina plussaa meikkituotteille. Grimasin kakkumeikkivoiteesta käytän muistaakseni sävyä G0 tai G1, jota voisi kuvailla "kauhuvaaleaksi". Sillä saa aikaan hyvin lumikkimaisen ihon, ilman, että näyttää klovnilta tai luonnottoman valkoiselta.

PEITETUOTTEET




Bobbi Brown corrector

Tähän "korjaavaan" tuotteeseen törmäsin katsellessani IAMU:n meikkitutoriaaleja Youtubessa. Tuote on hieman pinkkiin taittava ja sitä käytetään häivyttämään tummia silmänalusia, ikään kuin pohjustamaan tuotetta, jolla silmänalusten tumman sävyn saa neutraalimmaksi (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan). Tuote on tosi kallis, taisi maksaa about 25-27e, mutta se on sitäkin riittoisampaa ja todella hyvää! En vaihtaisi mihinkään! Miinuksena tuotteelle sen suuren hinnan lisäksi on myös huono saatavuus, nimittäin tätä kuulemma saa tällä hetkellä ainoastaan Helsingin Stockmannilta.

MAC Pro longwear

Tämä tuote ei vielä ole täysin vakuuttanut, kuten tuosta Macin meikkiarvostelustani voikin jo lukeakin. Yksinään tuote ei oikein ehkä toimi niin kuin sen pitäisi (eli peittää tummia silmänalusia), mutta tuon Bobbi Brownin correctorin kanssa toimii ihan hyvin. Annostelu tässä tosin mättää, sillä tuotetta tulee kerralla ihan älytön määrä, jos ei osaa pumpata tarpeeksi kevyesti. Prolongwearia käytän aina tuon correctorin jälkeen, jotta pinkihtävä sävy häviää iholta. On tämä kuitenkin paras testaamani tummille silmänalusille tarkoitettu tuote heti tuon Bobbi Brownin jälkeen.

PUUTERIT
Lumene Natural code mattapuuteri

Tässä on puuterien puuteri. Olen käyttänyt tätä ylä-asteelta lähtien, enkä löydä mitään moittimisen varaa. Pitää ihon mattaisena ja häivyttyy hyvin meikkivoiteen sävyyn sitä pahemmin muuttamatta. Itselläni tämä on sävyssä Vanilla, joka on sarjan vaalein.

EYELINER



Lumene eyeliner ja kajal

Sekä eyeliner että kajali ovat mainioita ja nämä kaksi on ollut käytössä myöskin jo useita vuosia. Eyelinerissä pidän sen sutiosasta, joka on sopivan paksu ja tuote levittyy nätisti ja tarkasti sotkuamatta. Kajal puolestaan.. Noh, en siitä löydä mitään pahaa sanottavaa, mutten osaa sitä oikein kehuakaan.

RIPSIVÄRI


Maybelline Colossal Volume Express 

Tässä jälleen tuote, jota olen käyttänyt ylä-asteelta saakka ja jota en vaihda, vaikka aseella uhattaisi. Tykkään sutiosan paksuudesta ja tuuheudesta ja sen kanssa on helppo työskennellä. Ripsiväri on myös aavistuksen kuivahko eli sen kanssa ei tule sotkettua juurikaan, ellei sitten käsi lipsahda. Tällä saa mielestäni ihan ok tuuheat ja ennen kaikkea mustat ripset, mitä siis nyt tällaisiin tynkäripsiin on mahdollista saada.

LUOMIVÄRIT


Grimas
Make Up Store
Seppälä
Stargazer
yms. yms yms..

Luomivärejä tulee käytettyä vähän kaikenlaisia, eikä niiden suhteen ole vielä mitään suosikkia löytynyt. Grimasin luomiväreissä on se hyvä puoli, että niissä on ihan kivasti pigmenttiä ja ne saa halutessaan muutettua värillisiksi eyelinereiksi.

HUULITUOTTEET



Rimmelin Provocalips

Tässä on oikea huulipunien/-kiiltojen äiti! Tämä on äärettömän helppo levittää, hinta on edullinen ja pysyvyys täysi 10. Provocalips lupaa pysyvyyttä jopa suudellessa, joten testautin tämän heti kihlatullani, eikä puna jättänyt jälkeäkään. Syöminen ja juominenkin sujuu ongelmitta. Ainut huono puoli tässä tuotteessa on se, että se on tosi hankala pestä pois ja sitä saa hangata ihan kunnolla, että huulet saa puhtaaksi. Toisekseen sävyvalikoima on omaan makuuni vähän plääh ja toistaiseksi minulla on sarjasta vain tummimman punainen sävy.  Huulipunia minulla on tämän lisäksi mm. Make Up storelta, mutta ne eivät ole mitään verrattuna tähän.

VARJOSTUS/KOROSTUS

Sleek varjostus ja korostus paletti

Korostussävyn suhteen en pahemmin eroa huomaa muuta kuin nenän varteen ja kulmaluulle laittaessa, tiedä sitten miksen saa sitä näkymään muualla.. Mutta käytän kuitenkin. Varjostusväri sen sijaan on mielestäni sopivan basic, ei liian tumma eikä liian vaalea. En löydä tästä paletista mitään huonoa, vaikkakin  tuo korostusväri voisi olla ehkä inasen parempi. Hintakin on suht edullinen, taisiko tuo olla alle kympin paletti.

TEKORIPSET

Ardellin ripset ja liima ovat kyllä omia suosikkejani. Ripsinauha on tosi joustava ja sen takia helppo muotoilla omaan silmään. Liima on vedenkestävää ja ripset saa sen avulla pysymään silmissä koko päivän ilman, että ne alkavat irtoilemaan kesken kaiken. Erityinen lempimallini Ardellin ripsistä on 103, joka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Välillä tulee käytettyä Eyelurenkin markettiripsiä, vaikkakin ovat puolet kalliimpia (n. 10e kappale) kuin Ardellin 5,90e kappale (hinta Punanaamiossa).

MEIKKISIVELTIMET

Siveltimeni ovat vähän sekalaista seurakuntaa, mutta pääosin käytän kosmetologiopiskelu aikoina saamiani siveltimiä, jotka ovat ammattikäyttöön tarkoitettuja. Joukosta löytyy mm. Make Up Studion siveltimiä ja muutama ihan Duroynkin. Meikkivoiteen levitän aina sormilla, koska siten koen saavani kaikista peittävimmän, tasaisimman ja häivytetyimmän lopputuloksen ilman ikäviä rajoja kasvojen pielissä. Muutoin oikeastaan käytän siveltimiä meikin teossa.