lauantai 20. syyskuuta 2014

Muutto!

Kuten varmaan jotkut jo tietävätkin, muutin heinäkuun alussa käpykylä Valkeakoskesta Tampereelle saatuani sieltä alani töitä kampaajana. Pääsin siis kirjaimellisesti viimeinkin pois vanhempieni nurkista pölyttymästä ja aloittamaan oman itsenäisen elämäni. Sain asunnon, 33 neliöisen yksiön aivan Tampereen keskustasta. Työmatka lyhentyi lähes 30km, joten kyllä nyt on luksusta, kun aikaa jää muuhunkin kuin työmatkoihin.

Muutto kävi yllättävän nopeasti, yhden viikon aikana töiden ohella vanhempieni ja kihlattuni avustuksella. Tavaraa lähti kummallisen paljon mukaan, mutta silti tuntuu, että sitä jäi vielä vanhempien asuntoon hirveä määrä. Otin mukamas kaiken tarpeellisen mukaan, keh. Yksin asumisessa on se hyvä puoli, että saa olla ihan rauhassa ja antisosialisoida - tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa. Lisäksi saa sisustaa oman asuntonsa miten haluaa ja se vasta kivaa onkin! Jotkut kaverit ovat kyselleet, eikö niinkin ison kaupungin kuin Tampereen keskustassa ole hirveän meluisaa asua ja yllätyksekseni olen kokenut, että täällä päin keskustaa, missä itse asun, on yllättävän rauhallista. Asun kuudennessa kerroksessa ja ikkunani ovat pois päin "meluisilta" kaduilta, joten asuntooni ei oikeastaan kuulu kiinni olevien ikkunoiden läpi muut kuin vastapäätä olevan kirkon kello(sekin yleensä vain sunnuntaisin). Ikkunoiden ollessa auki sen sijaan kuuluu perinteistä kaupungin hälinää, mutten ole kokenut sitä mitenkään häiritseväksi, pikemminkin turvalliseksi.

Olin kaavaillut asuntooni hyvin tarkkaan värimaailman, jonka piti olla alunperin musta/violetti, mutta koska asunnon seinät ovat valkoiset, päädyin sitten mustavalkoiseen ja pidän siitä kyllä ehkä enemmän. Yllättävintä on ollut ehkä se, miten hyvin olen saanut sovitettua kaikki tavarani näinkin pieneen asuntoon ja vieläpä suht. siististi. Okei, eihän tuo nyt siisteimmästä päästä ole, mutta jos verrataan vaikka huoneeseeni vanhempieni luona. Pääsin vihdoinkin eroon entisen huoneeni sotkuisuudesta ja turhasta julistepaljoudesta. Kämppäni on huomattavasti aikuismaisempi kuin huoneeni vanhempieni asunnossa.

Sitten vähän kuvia:

Olohuone/makuuhuone. I love my sofa <3 Sängyn petaus ei ole kylläkään kovin siisti tällä kertaa :D

Vasemmalla jotain ihme sälää, mm. tanssivaatteitani. Keskellä ruokapöytä ja ihan oikeassa laidassa Ginga -kokoelmani (joka kylläkään ei kuvassa näy).

Keittiö/toimistoni. :D

Vessa. Suihkuverho on vähintäänki magee. :D Tykkään myös noista peiliovista.

Eteisen senkki ja vessan ovi.
Tuommoisia pika-otoksia tällä kertaa. Otan videota varmaan sitten, kun saan laitettua kunnolla julisteita seinälle yms paikat jollain tavalla paremmin kondikseen.

6 kommenttia:

  1. Suihkuverho on aikamoinen, samaa sarjaa on tiskirättikin? :D
    Saisinko muuten ehdottaa erästä pientä toivetta koskien blogisi ulkoasua? Kirjotat usein pitkiä ja kiinnostavia tekstejä, mutta tekstiä olisi mieluisampaa lukea jos se ei olisi kamalan kirkasta. Esim. harmaa olisi hyvä niin kuin noissa sivupalkeissa. Tämmöinen pikku ehdotus vain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on samaa sarjaa :D Mulla on vessan mattokin veriteemalla.

      Täytyy pistää korvan taakse. Itse taas koen tuon harmaan hieman haaleana ja hankalampana kuin valkoinen, mutta katsotaan, voisihan sitäkin kokeilla :)

      Poista
  2. Jee, kuvia vihdoinkin. Sun sisustus on kyllä ihan hemmetin siisti :D En malta odottaa, että pääsen näkemään livenä! ♥
    Kyllä vähän kadehdin välillä, kun ihmiset pystyy pitämään koriste-esineitä pitkin kämppää, kun itse joutuu säätäämän niiden kanssa ettei kissa vedä kaikkea alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on aika vanhoja kuvia. Tauluja yms. tullut enemmän ja muuta sälää :D Mut kiitos! Toi sohva on kyl paras.

      Joo kissa kyl rajottaa.. Täytyy itteki miettii uudestaan kaikki, jos joskus sellasen sattuu hankkimaan.

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin! :) Näillä näkymin itsekin muutan majani Tampereelle maaliskuun aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa!:) Täytyykin kokeilla sitten nähdä joskus :)

      Poista