sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Matka Istanbuliin 13.9-17.9.2014

Matkasimme äitini kanssa Turkin Istanbuliin syyskuun puolivälissä viideksi päiväksi. Viimeisimmästä "oikeesti ulkomaanmatkailusta" (Viroa ja Ruotsia ei lasketa) onkin kulunut jo useampi vuosi. Oli hauskaa ja samaan aikaan pelottavaa lähteä täysin ventovieraaseen maahan, Euroopan Unionin ulkopuolelle. 

Turkki on yksi niistä maista, joissa olen aina halunnut käydä jo pelkästään tanssiharrastukseni takia. Lisäksi pidän hirveästi maan kulttuurista, sillä se eroaa tyystin perinteisistä Euroopan maista. Lento Istanbuliin lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä puolenpäivän aikoihin ja se kesti 3,5h. Lensimme Turkish Airlines nimisellä lentoyhtiöllä ja täytyy sanoa, että ruuat olivat erinomaiset siihen nähden, mitä ne olivat esimerkiksi viime Pariisin reissulla. Saimme onneksi lentokoneessa ruuat, joka näytti menolennolla tältä:

Pastaa tomaattikastikeessa, vettä, voileipäkeksiä ja suklaakakkua.
Istanbulin lentokenttä ei ollut ihan niin monimutkainen kuin odotin. Se oli yllättävän yksinkertainen ja selvisimme kaikesta ehjin nahoin. Lentokentältä matka jatkui bussilla hotellille vanhan kaupungin läpi uuteen kaupunkiin, Daru Sultan Hotelsiin, joka sijaitsi aivan Galata tornin tuntumassa. Bussin ikkunasta tuli hämmästeltyä maisemia ja liikennettä. Hyvin paljon ne erosivat Suomesta. Kuskit tööttäilivät jatkuvalla syötöllä ja katukauppiaitakin saattoi kävellä autojen seassa. Näin myös elämäni ensimmäistä kertaa palmuja, joita loppujen lopuksi oli yllättävän vähän. Toisaalta, Istanbul on suurkaupunki, joten palmut varmaan kuuluvat niille tylsille rantalomille, minä kun itse satun tietysti olemaan ehdoton kaupunkilomamatkailija. Tykkään nähtävyyksistä ja niitähän Turkissakin oli! Koko viiden päivän ajan lämpöasteita oli 27-30, joten kylmä ei ainakaan tullut.


Katselimme hotelliamme jo netissä ja näimme kuvia prameista huoneista. Vitsailimme, että kuvat ovat varmasti vip-huoneista, mutta paikalle päästyämme saimme ihmetellä itsekin, että meidän tavallisten ihmisten huoneetkin olivat näinkin prameat ja upeat:



Alkuruoka.



Levähdettyäme hotellihuoneessa ja ihasteltuamme sitä aikamme, olikin jo aika ensimmäisen illallisen, jonka voisi sanoa olleen hyvin mielenkiintoinen. Alkupalaksi oli mm. tsatsikia ja täytettyjä vihanneksia perunasalaatin kera. Oli ihan hyvää. Pääruoka sen sijaan oli pettymys, sillä liha oli hyvin mautonta ja alla oleva perunamuusin tapainen hirveän väkevää. Jälkiruoka oli ihan hyvää, sen keskellä oli viileää jäätelön ja kerman sekoitusta.

Seuraavana aamuna päästiinkin jo asiaan. Päivä alkoi pienellä kaupungi kierroksella ja päädyimme ensimmäisenä Siniseen Moskeijaan, joka on maailman 20 suosituin nähtävyys.
Virvon varvon... Eiku?

Moskeijaan pitikin sitten pukeutua mahdollisimman peittävästi, koska musliminaiset eivät saa näyttää hiuksiaan uskonnon takia. Moskeijaan ei ollut onneksi sisäänpääsyä, vaikka niin olisi hyvin voinut kuvitella. Pihalla oli vartijoita, jotka pitivät huolen, ettei sisään päässyt liian vähiin vaatteisiin pukeutuneita ja jos vartijan mielestä tulijalla oli liian paljastavaa vaatetta, annettiin tälle sitten huiveja ja hameita. Ennen sisään menemistä kengät piti ottaa pois jalasta. En ole koskaan ollut mikään uskontojen kannattaja, mutta tämä kokemus oli hienoa kokea. Moskeijan sisällä oli avaraa ja sen seinät oli koristeltu kattoa myöden turkkilaiseen tyyliin. Yksi silmiinpistävä seikka oli kuitenkin se, että naisille oli omat "eristyskarsinat", joissa heidän tuli sitten rukoilla. Miehien sen sijaan tuli pestä kätensä ja jalkansa. Toisin kuin muut Istanbulissa olevat nähtävyydet, oli Sininen Moskeija edelleen käytössä. Vierailijoita ei päästetty enää sisään, kun rukoushetket alkoivat.

Kuten jo ylempänä mainitsin, niin Istanbul kuhisi kulkukoiria ja -kissoja. Yllätyin siitä, miten hyväkuntoisia eläimet loppujen lopuksi olivat muutamaa laihaa poikkeusta lukuunottamatta. Kaiken lisäksi yllätyin, että eläimet eivät olleet vaarallisia ja ne saattoivat tulla hyvinkin lähelle. Koskea niihin ei auttanut, vaikka tarkistusmerkit niihin oli iskettykin. Viimeistään tässä kohtaa näkee sen yhden suuren eron Turkin ja Suomen välillä. Jos Suomen kaduilla jolkottelisi koira vailla omistajaa, se otettaisiin heti  talteen, kun taas Turkissa sen annettaisiin olla rauhassa. Eläimiä kävi sääliksikin, mutta suurin osa vaikutti ihan onnellisilta.

Kulkukoira paistatteli päivää Sinisen Moskeijan edustalla.
Sinisen Moskeijan jälkeen kävelimme kuumassa helteessä Topkapin palatsiin, jossa historian sulttaanit asuivat. Alue oli todella suuri ja siellä olisi hyvin voinut viettää koko päivän, jos vain kahviloita tai ravintoloita olisi ollut enemmän paikan päällä. Topkapiin oli erikseen sisäänpääsymaksu. Porteista päästyämme sisään ihailimme jälleen kaunista puistoa ja rakennuksia, joista ensimmäisenä menimme Haaremiin, jonka tarina sulttaanien 400:sta jalkavaimosta on varmaankin tuttu jollain tapaa. Haaremi oli hyvin karu paikka, vaikkakin se oli kirjailtu yhtä juhlavaksi kuin muutkin rakennukset palatsin alueella. Ehkäpä karuuden teki tarina kaiken takana.. Topkapista näkemättä jäivät aarrekammiot ajanpuutteen sekä kävelyn ja kuumuuden aiheuttaman väsymyksen takia, mutta ehkäpä sitten ensi kerralla.. Alla pari kuvaa Haaremista ja Topkapin upeista maisemista.





Seuraavana päivänä mentiinkin sitten shoppailemaan Suureen Basaariin ja Maustebasaariin. Meitä jo peloteltiin aggressiivisista myyjistä ja tinkimisestä, mutta yllätyin positiivisesti sen suhteen, että tinkaaminen oli yllättävän helppoa ja monta tavaraa lähti mukaan puolet halvemmalla kuin mitä alkuperäinen hinta oli. Myyjät olivat tosi mukavia ja auttavaisia, vaikkakin selvästi rahanjanoisia. En myöskään kokenut myyjien "mainostamista" mitenkään aggressiivisena, vaan pikemminkin innokkaana. Pieniä kauppoja oli tuhottoman paljon, Suuressa Basaarissa niitä taisi olla oppaan mukaan 4000. Mausteita myytiin irtonaisena ja ostin elämäni ensimmäistä kertaa sahramia, maailman kalleinta maustetta. Lisäksi mukaan lähti turkkilaista makeista lokumia (turkish delight), johon äitini kanssa ihastuttiin ikihyväksi. Täytyy kuitenkin sanoa, että lokumit ovat tuoreena ja käsintehtyinä paaaaaljon parempia kuin valmiiksi pakatut.

Sitten vähän ruokakuvia. Maistoimme myös ehtaa alkuperäistä kebabia, Iskenderiä, jonka valmistustapa on tyystin erilainen kuin Suomessa tunnettu mättökepappi. Turkkilaisen iskenderin päälle kaadetaan sulaa voita ja Suomessa tunnettu jalopeno on korvattu kunnon paprikalla. Liha on lammasta ja se on rakenteeltaan erilaisempaa kuin suomalainen versionsa. Makukin on aivan eri, sanoisin jopa että parempi. Kebab on muuten Turkissa oikeastaan mitä lihaa vain. Esimerkiksi eräässä ravintolassa kanavartaat oli nimetty "Chicken shich kebap"iksi. Maistoin myös mausteisia lihapullia, köftejä. Hauskaa oli huomata, miten samassa annoksessa saattoi olla riisiä ja ranskalaisia, kun normaalisti olisi vain jompaa kumpaa.

Kaupungilla oli myös pieniä kojuja, joissa myytiin pieniä suolaisia leivoksia, joista yksi kohosi ehdottomaksi suosikiksi: rinkelin tapainen leipämäinen simit, jonka päällä oli paahdettuja sesaminsiemeniä.

Iskender
Kahvillakin tuli käytyä Galata tornin juurella.

Köfte = mausteisia lihapullia

Chicken sich kebap
Kävimme myös Hagia Sofiassa, jonne jonot olivat jumalattomat. Hintaakin lystille oli peräti 30 liiraa (jonkin verran alle 15 euroa) ja mielestäni se oli tosi kallis hinta seinien tuijottelusta. Topkapissa kauniita seiniä voisi vaikka toljottaa ikuisuuksiin, mutta Hagia Sofiassa alkoi koukeroiden ja arabialaisen tekstin näkeminen kyllästyttää. Onneksi kuitenkin kävimme vielä Yerebatan Sarayin vesisäiliössä, jossa oli todella tunnelmallista. Alla olevat kuvat hieman hämäävät, säiliössä ei ollut noin kirkasta, vaan täysin pimeää ja kivijalkojen juurilla paistoi pienet valot. Säiliön pohjalla oli n. metrin verran vettä, jossa ui muutaman kymmenen sentin mittaisia kaloja. Aivan säiliön nurkilla oli myös Medusasta tehty veistos, joka tietysti oli erittäin vaikuttava - Medusa kun sattuu olemaan suosikkini kreikkalaisesta tarustosta. 

Yerebatan Saryi
Medusa

Hagia Sofia

Sininen Moskeija
Matkamme huipentui risteilyyn Bosporin salmella, joka kierteli Euroopan ja Aasian välissä (Turkkihan siis jakautuu Eurooppaan ja Aasiaan, jos joku ei tiennyt). Alla kuvaa sillasta, jonka ylittämällä pääsee Euroopan tai Aasian puolelle. Kävelijöille tuo ei ole avoin, vain autolla pääsee.

Risteilyllä ruoka ei ollut niin hyvää kuin odotin. Se oli jo ehtinyt jäähtyä ja nirso kun olen, ei tullut sitten oikein syötyäkään. Onneksi kaiken korvasi hyvät esiintyjät, joista mieleeni jäi erityisesti vatsatanssija. Täytyy sanoa, että minut kun on opetettu juurta jaksaen "siveelliseksi" tanssijaksi, oli tämä tanssijatar hyvin rohkea ja turhankin flirttaileva - sai jopa seteleitä rintaliiveihinsä. Esitys oli silti upea ja mieleenpainuva. Lisäksi näimme taikashown ja muutaman kansantanssin.


Paluulentokin sujui hyvin ja ruoka oli parempaa kuin menolennolla. Tämä reissu oli kyllä varmasti ikimuistoinen, sillä harvoin tulee reissailtua. Tällä reissulla kumottiin monet väärät olettamukset turkkilaisista ja heidän tavoistaan. Heistä puhutaan usein negatiivisessa hengessä, vaikka oikeasti ovat hyvin avuliaita ja mukavia - totta kai huomioiden, miten paljon heidän kulttuurinsa eroaa meistä ujoista suomalaisista.

Suosittelen Istanbulia kaikille, jotka harkitsevat sinne menemistä!

lauantai 20. syyskuuta 2014

Muutto!

Kuten varmaan jotkut jo tietävätkin, muutin heinäkuun alussa käpykylä Valkeakoskesta Tampereelle saatuani sieltä alani töitä kampaajana. Pääsin siis kirjaimellisesti viimeinkin pois vanhempieni nurkista pölyttymästä ja aloittamaan oman itsenäisen elämäni. Sain asunnon, 33 neliöisen yksiön aivan Tampereen keskustasta. Työmatka lyhentyi lähes 30km, joten kyllä nyt on luksusta, kun aikaa jää muuhunkin kuin työmatkoihin.

Muutto kävi yllättävän nopeasti, yhden viikon aikana töiden ohella vanhempieni ja kihlattuni avustuksella. Tavaraa lähti kummallisen paljon mukaan, mutta silti tuntuu, että sitä jäi vielä vanhempien asuntoon hirveä määrä. Otin mukamas kaiken tarpeellisen mukaan, keh. Yksin asumisessa on se hyvä puoli, että saa olla ihan rauhassa ja antisosialisoida - tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa. Lisäksi saa sisustaa oman asuntonsa miten haluaa ja se vasta kivaa onkin! Jotkut kaverit ovat kyselleet, eikö niinkin ison kaupungin kuin Tampereen keskustassa ole hirveän meluisaa asua ja yllätyksekseni olen kokenut, että täällä päin keskustaa, missä itse asun, on yllättävän rauhallista. Asun kuudennessa kerroksessa ja ikkunani ovat pois päin "meluisilta" kaduilta, joten asuntooni ei oikeastaan kuulu kiinni olevien ikkunoiden läpi muut kuin vastapäätä olevan kirkon kello(sekin yleensä vain sunnuntaisin). Ikkunoiden ollessa auki sen sijaan kuuluu perinteistä kaupungin hälinää, mutten ole kokenut sitä mitenkään häiritseväksi, pikemminkin turvalliseksi.

Olin kaavaillut asuntooni hyvin tarkkaan värimaailman, jonka piti olla alunperin musta/violetti, mutta koska asunnon seinät ovat valkoiset, päädyin sitten mustavalkoiseen ja pidän siitä kyllä ehkä enemmän. Yllättävintä on ollut ehkä se, miten hyvin olen saanut sovitettua kaikki tavarani näinkin pieneen asuntoon ja vieläpä suht. siististi. Okei, eihän tuo nyt siisteimmästä päästä ole, mutta jos verrataan vaikka huoneeseeni vanhempieni luona. Pääsin vihdoinkin eroon entisen huoneeni sotkuisuudesta ja turhasta julistepaljoudesta. Kämppäni on huomattavasti aikuismaisempi kuin huoneeni vanhempieni asunnossa.

Sitten vähän kuvia:

Olohuone/makuuhuone. I love my sofa <3 Sängyn petaus ei ole kylläkään kovin siisti tällä kertaa :D

Vasemmalla jotain ihme sälää, mm. tanssivaatteitani. Keskellä ruokapöytä ja ihan oikeassa laidassa Ginga -kokoelmani (joka kylläkään ei kuvassa näy).

Keittiö/toimistoni. :D

Vessa. Suihkuverho on vähintäänki magee. :D Tykkään myös noista peiliovista.

Eteisen senkki ja vessan ovi.
Tuommoisia pika-otoksia tällä kertaa. Otan videota varmaan sitten, kun saan laitettua kunnolla julisteita seinälle yms paikat jollain tavalla paremmin kondikseen.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sivusiilin paluu ja #kutsumua

Pitkän harkinnan ja pyörittelyn jälkeen päätin ajaa oikean puolen jälleen siiliksi. Viime kerrasta taitaakin olla kolmisen vuotta aikaa. Sivua on kasvateltu tuskalla ja työllä monia kertoja ja välissä sitä on leikelty milloin mitenkin. Hetken aikaa päätin antaa sivun kasvaa samaan mittaan vasemman puolen kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut.

Töissä työkaverini kanssa sitten otettiin kone käteen ja ajettiin sivu 6mm:ksi. Aiemmin mulla ei olekaan ollut niin lyhyttä, nimittäin muistelisin, että sivu oli about kolme vuotta sitten 12mm. Eli nyt on sitten puolet lyhyempi. Jätettiin myös sivuun pulisonki, josta olin haaveillut ikuisuudet. Viime kerralla siili ulottui aivan korvan taakse niskan yläosaan saakka, mutta tällä kertaa jätettiin raja korvan kohdalle, mikä mielestäni oli hyvä ratkaisu. Hiukset on helpompi laittaa ja jos päätänkin taas kyllästyä valintaan, niin sen voi kasvattaa paremmin takaisin. Viimeksi en myöskään saanut sivusiiliäni peittoon mitenkään leikkauksen takia, mutta nyt saan sen hyvin peitettyä halutessani. 

..Ja tältäpä se nyt sitten näyttää:



En tiedä teistä, mutta itse olen enemmän kuin tyytyväinen. Erityisesti tuo pulisonki tuntuu tuovan kasvoihin paljon muotoa, pyöreät pallokasvot kun omistan. 

Shirt: Killstar Clothing
Skirt: Kreepsville
Necklace: Cybershop

Täytyy muuten kuolata tuota uutta Kreepsvillen hamettani. Ai jeesus. Mulla ei ole koskaan ollut vaaleaa hametta, mutta nyt on ja mitä mageimmalla printillä! Paitakin on uusi lempparini ja ensimmäinen Kill Starin vaatteeni ever. Hameen ja paidan ostin Attitude Holland nimisestä nettikaupasta ulkomailta ja koska palvelu pelaa ja tuotteitakin on pilvin pimein, aion jatkossakin käyttää kyseistä kauppaa. Haaveissa nimittäin olisi muutama muukin Kill Starin rytky. Olen totaalisen rakastunut kyseisen merkin occult -teemaan ja vaatteissa on juurikin sitä, mistä tykkään: mukavan tuntuinen päällä, sopiva mitoitus, ihanat printit ja yksinkertaisuus.

Lähdinpä minäkin muuten mukaan tuohon #Kutsumua -kampanjaan, pitäähän kiusattuna olleen hieman edustaa.. 

Kuvan valotus on päin persettä, mutta siinä on tosiaan yliviivattu ns. haukkumanimeni ja ne on korvattu sanoilla, joita toivoisin itsestäni käytettävän tai miten haluan ihmisten nähdä minut persoonana. Ujoudestani saan kuulla toisinaan jatkuvasti hyvässä että pahassa, siitä tuo tuppisuu nimitys. Wannabeksi tai nimenomaan wannabegootiksi minua on kutsuttu heti tyylini löytämisen alkuajoista melkeinpä kaksoistutkintoni puoliväliin saakka - jotkut varmaan kutsuu edelleenkin. Tylsimys olen ollut siksi, etten ole ollut ensimmäisenä innostumassa kaikesta ja hypi tasajalkaa - introvertin luonne kun olen. Kiusaamistarinani olen osittain purkanutkin tänne blogiin ja jos sen haluaa lukaista läpi, sen voi lukea TÄÄLTÄ. 

Sain tuossa aikaiseksi tehtyä uutta videotakin, tällä kertaa sellaista perus vaate-esittely hömpöttely vlogia. Julkaisen sen varmaan sitten, kun pääsen porukoille editoimaan. Ylipäätään mulla olis taas kasa juttuja esiteltävänä, mutta katsotaan, jahka saan jonkun kuvaamaan kunnon outfittejäni, niin ei tartte pelkkiä naamakuvia laitella :D