sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kuinka hoidan hiukseni?

Moni naispuolinen bloggaaja saa lähes aina ihastelevia kommentteja ulkonäöstään ja erityisen huomion saa yleensä hiukset, niihin leikattu malli ja väri. Lukijat suorastaan haluavat tietää, mitä tuotteita X bloggaaja käyttää saadakseen yhtä hienon tukan ja vinkkejä, mitä voisi omaan hiukseen kokeilla.

Tässäpä jälleen yksi "Näin hoidan hiukseni" -postaus, tällä kertaa omasta näkökulmastani. Mitä piilee Satanican hiusten takana?

YLEISTÄ

Hiukseni ovat paksuudeltaan normaalit, mutta määrällisesti niitä on melko vähän. Ne ovat pitkät, suunnilleen lapaluihin saakka pisimmillään, kemiallisesti katkenneet (pääosin pääliosasta) ja hapsuhtavat. Päälisin puolin näyttävät hyväkuntoisilta, mutta totuus onkin sitten jotain ihan muuta.


Oma luonnollinen värini on kunnon kuparinpunainen, niin sanottu Ron Weasley ja sitä jaksetaan hämmästellä aina, kun tyvikasvuni alkaa pilkottamaan. Täytyy rehvastella sen verran, että näin kuparisenpunainen hius kuin minulla on hyvin harvinainen. Punapäitä kyllä on olemassa paljon, mutta suurimman osan hius vain taittaa punertavaan sävyyn. Ennen kuin joku (taas) kysyy, miksi en ylläpidä omaa hiusväriäni, vastaan, että mielestäni se ei sovi tyyliini. Tykkään enemmän kylmistä sävyistä. Olen kyllä päättänyt vakaasti, että jos joskus hapettuville hiusväreille allergisoidun, niin alan sävyttämään hiustani shokkioranssilla.

Lempihiustenhoito merkkejäni ovat Redken, Kérastase, Schwarzkopf ja Goldwell. Näiden neljän tuotteita voin suositella jokaiselle lämpimästi ja omasta hyllystäni löytyy näitä kaikkia sieltä sun täältä. Se, mitä itse tuotteilta pääasiassa vaadin on helppokäyttöisyys, kaunis pullo ja se, että tuote kestää pitkään. Esimerkiksi Redken ja Kérastase ovat siitä mahtavia, että ne ovat tiiviste muodossa ja näin ollen tuotettakaan ei tarvitse lotrata älyttömästi. Nuo kaksi mainitsemaani sarjaa ovat kyllä hintavia, mutta ehdottomasti hintansa väärtejä!

KUNTO

Hiukseni on rumasti sanottuna melkein puhkivaalennetut alaosan mustaa osaa lukuunottamatta. Ne haaroittuvat latvoista ja katkeilevat. Niskan alaosa takkuuntuu herkästi päivän mittaan ja hiusta saisi olla koko ajan harjailemassa. Yllättäen ne kuitenkin ovat käyttämieni tuotteiden takia kiiltävät ja terveennäköiset, siltikin aika sähköiset, jos käytän liian pesevää shampoota ja liian kevyttä hoitoainetta. Kaiken kaikkiaan hiukset ovat rakennevaurioituneet käsittelyjen takia. Hiuspohjani on terve ja normaali, joten pääasiallinen keskittymiseni menee hiusten ja niiden rakennevaurioiden hoitamiseen.

Yksi lempparishamppoistani, jää valitettavasti markkinoilta pois pian..

PESU

Pesen hiukseni joka toinen päivä tai vaihtoehtoisesti joka päivä riippuen siitä, olenko laittanut hiuksia mitenkään. En koskaan viitsi mennä lakat ja hiuspuuterit päässä nukkumaan, koska en jaksa alkaa setvimään hiuksia aamulla johonkin kuosiin. Pesen hiukset vähän milloin milläkin, tykkään kokeilla eri tuotesarjoja. Lemppareitani ovat tähän asti olleet kuitenkin Kérastasen Chroma Sensitive Captive shampoo (voidemainen, "shokkivärejä" "suojaava", jää muuten pois markkinoilta piakkoin) ja Nutrive, Redkenin Extreme ja All Soft. Toisinaan pesen hiukset Sim Sensitiven syväpuhdistavalla shampoolla, jotta saan poistettua hiuksistani muotoilutuotejäämät perusteellisesti.

HOITO

Käytän jokaisessa pesussa hoitoainetta tai -naamiota, jonka annan vaikuttaa muutaman minuutin pyyhekuivatuissa hiuksissa (joskus lintsaan ja puristan vain suurimman osan vedestä hiuksista). Hoitoaineena käytän yleensä repair nimisiä, extravaurioituneille hiuksille tarkoitettuja tuotteita. Suihkun jälkeen suihkutan hiuksiini jätettävää hoitoainetta, yleensä peruskosteuttavaa. Kuiviin hiuksiin käytän yleensä öljyä silottamaan ja vähentämään sähköisyyttä. Toistaiseksi olen käyttänyt ainoastaan Schwarzkopfin Oil Miraclea ja olen sen todennut olevan ihan hyvä.

Lempparihoitoaineitani ovat olleet mm. Redkenin All Soft ja Extreme, Kérastasen Masque Densifique ja Schwarzkopfin Moisture Kick suihke.

KUIVAUS

En koskaan föönaa hiuksiani suihkun jälkeen, koska en koskaan sitä jaksa tehdä, vaan annan niiden kuivua itsekseen. Yöksi letitän hiukset kevyesti, jotta ne on helppo harjata aamulla.

VÄRJÄYS/LEIKKAUS

Tyvikasvun vaalennan hyvin harvoin, yleensä annan sen kasvaa reippaasti 3-4 senttiseksi, jotta on jotain vaalennettavaakin. Samalla saa hyvin "suojattua" jo vaalennetut osat ja näin "estää" niiden katkeaminen. Pinkin/violetin osan värjään 2 viikon välein, jotta väri säilyy kirkkaana ja tasaisena. Värjään ja leikkautan hiukseni tällä hetkellä työkavereiden avustuksella, värin saatan kuitenkin joskus tehdä itse. Vaalennuksia tai leikkausta en tee koskaan itse. Käytän ainoastaan ammattilaisille tarkoitettuja värejä, poikkeuksena tosin jotkut suoravärit. Suoravärimerkit ja sävyt, joita käytän ovat mm. Elumen pk@all, Directions Flamingo Pink (hoitoaineella miksailtuna) ja Special Effects Atomic Pink, Fantasy Color - Absolute Violet ja Elumen vv@all.

Hiukset leikkaan epäsäännöllisesti, silloin kun on tarvetta. Etuhiukset leikkaan muutaman viikon välein, latvaa varmaan puolen vuoden välein, ellen harvemmin.. Pitäisi kyllä jotain kerrosta leikata, että tupeeraukset pysyy :'D


MUOTOILU

En käytä muotovaahtoja ihan vain siksi, etten pidä niiden tunnusta omassa päässäni. Saatan toisinaan suihkauttaa hiuksiini ylempänä mainitsemaani kevyttä muotoilusuihketta (Schwarzkopf OSISksen Hairbody). Jos kuitenkin jotain muotoilutuotetta olisi käytettävä, käyttäisin ehdottomasti jotain geelimäistä, pehmeän lopputuloksen jättävää tuotetta, kuten esimerkiksi Kérastasen Forme Fatale föönausgeeliä tai Schwarzkopfin Body Me.

Yleensä pidän hiuksia auki tekemättä niille harjaamisen jälkeen yhtään mitään, mutta aika usein tulee tehtyä kevyt tupeeraus Schwarzkopfin Dust it hiuspuuterin ja kevyen Elastic hiuslakan (vaihtoehtoisesti Kérastasen V.I.P puuterilakan) avulla. Loppusilauksena käytän vahvempaa lakkaa ja lempparini tähän asti on ollut Goldwellin 3 vahvuinen lakka, vaikkakin tykkään enemmän kuivemmista lakoista (esim. Kérastasen Laque Couture tai Laque Noire on yksi tosi hyvä, vaikkakin aika arvokas). Suoristan latvat toisinaan, enkä käytä pahemmin lämpösuojia (niitähän ei ole olemassakaan). Kiillon lisäämiseksi käytän suoristusraudan alle Goldwellin Sleek Perfection suihketta, joka muuten on mahtava tuote - se ei sisällä vettä, mutta pitää hiuksen kuosissa ja kiiltävänä!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ärsyttäviä asioita metallimusiikissa

Tylsä otsikointi, vaikka aihe onkin ainakin omasta mielestäni perin mielenkiintoinen - jopa sellainen, että alkaa ottamaan päähän, kun vain ajatteleekin. Tullessani tuossa yksi päivä bussilla kotiin pitkän työpäivän jälkeen, päätin, että nytpäs alan tykittämään pitkästä aikaa Satyriconia, kun Tuskaankin sitä aion mennä katsomaan. Noh, en ollut aiemmin kuunnellut bändin 2013 ilmestynyttä levyä ja päätin kuunnella kyseiseltä lätyltä black metal bändille epäominaisesti nimetyn kappaleen nimeltään Phoenix. Jos kyseisen kappaleen olette kuulleet, voitte varmaan yhtyä samaan aikaan huvittuneeseen, järkyttyneeseen ja raivostuneeseen nauruun kanssani. Ei jumaliste! Kyseinen kappale on kuin perinteinen iskelmä biisi pienellä black metal höysteellä. Puhdas laulu ja kaikki, ei yhtään Satyriconille ominaista! Suorastaan hempeä kappale! Suoraansanottuna olen erittäin pettynyt ja toivon, että bändi soittaa Tuskassa hieman parempia kappaleita.

Tuosta tarinasta siis idea tähän postaukseen. Metalli-immeinen olen henkeen ja vereen ollut aina (ja tulen olemaankin), niin silti musiikissa ja ylipäätään metallikulttuurissa on asioita, jotka pistävät hävettämään, naurattamaan ja veren kiehumaan. Tässäpä listaa niistä (eivät ole muuten sitten missään pahemmuusjärjestyksessä :D)! Ottakaa nämä mainitsemani seikat huumorilla.


1. Bändille ominaisen tyylisuunnan/soundin muuttuminen
Tämä on vähän kyllä siinä ja siinä. Joillekin pienet kokeilut ovat ihan paikallaan ja toimivat, sillä sama tasapaksu junnaus ja ennalta-arvattavuus ovat myöskin aika turn off -juttuja. Pienellä kokeilulla tarkoitan jotain hieman erilaisempaa, esimerkiksi Norther teki aikanaan kirjaimellisesti hyvää työtä kokeillessaan perinteistä cleania laulua ördeilyn seassa (mm. Frozen Angel) ja se sopi oikein hyvin, sillä bändin "ominaissoundi" ei siltikään muuttunut. MUTTA, jos tyyli muuttuu aivan toisenlaiseksi, niin pistää kyllä miettimään, että mitä helkkaria on ajateltu. Amoral on yksi hyvä esimerkki - ördeilystä ja äijäilystä melkein power metallia muistuttavalle tasolla. Totta kai bändit saavat soittaa sitä mitä haluavat, eikä pitäisi periaatteessa lokeroitua tietyn genrenimikkeen alle (vaikkakin nykyään kaikissa metalliyhtyeissä on melkein kaikkia genrejä sekaisin), mutta liika muuttuminen on liikaa. Ei hyvä ollenkaan. Viime aikoina olen ollut hippasen pettynyt myös Sonata Arcticaan, sillä bändi on "pliisuuntunut" tosi paljon viimeisimpien levyjen myötä. Toki "keventyminen" yleensä johtuu iästä ja siitä, ettei yleensä kyetä vetämään samaa settiä kuin nuorempana (näin sanoi siis Sonatan rumpali Tommi yhdessä haastattelussa), mutta silti! Minne katosivat kaikki hyvät örinäbändit, jotka keksivät aina uutta ja upeaa ja jaksoivat yllättää levyillään pysyen kuitenkin itselleen ominaisessa soundissa ja tyylissä?

2. Alkuörähdykset biisien alussa
Kukapa ei olisi joskus edes hymyillyt Children of Bodomin kappaleiden niin sanoituille alkuörähdykselle? En näe mitään vikaa kunnon pitkässä huudossa, mutta sellainen lyhyt örähdys kappaleen alussa/alkupuolella saa myötähäpeän nousemaan kattoon. Miksi sellainen pitää edes olla? :D

3. Pitkät tukat pois -syndrooma
Tämä on varmaan yksi oudoimpia asioita metallipiireissä nykyään. Miksi ihmeessä se kaunis pitkä tukka täytyy leikata pois? Onko tämä joku uusin muotivillitys näissä piireissä? Itse tykkään pitkistä hiuksista miehillä aivan mielettömästi ja olen useaan otteeseen joutunut kauhistelemaan uusimpia bändien promokuvia, joissa tukat vain lyhenevät. Ensimmäisiä kauhunväristyksiä koin, kun Cradle of Filthin Dani oli saksinut rastansa mäkeen ja tilalla oli linnunpesää muistuttava järkyttävä viritys. Totta kai, miehet ovat ehkä vähän laiskempia hiustensa hoitajia kuin me naiset ja lyhyen tukan pitäminen on helpompaa, mutta en voi siltikään käsittää. Ennen metallistit olivat tosi tarkkoja pitkistä hiuksistaan ja siitä, ettei niitä saanut leikata mitenkään, mutta nykyään ne nimenomaan halutaan pois!? Työni puolesta olen tällaisia teurastuksia jo muutaman ehtinyt tekemään ja täytyy sanoa, että kyllä hirvitti ja hirvittää edelleen. Intti tietysti on yksi syy, miksi tukka on pakkokin ajaa pois, mutta en voi käsittää sitä, miksi se halutaan ajaa vapaaehtoisesti.

3. Hevari "kutsumanimenä"
Jotenkin olen aina kokenut hirveän "loukkaavana" käyttää hevari -nimitystä metallimusiikin edustajasta. Kyseinen nimitys kuulostaa omaan korvaani nimittäin joltain harvahampaiselta, puoliksi kaljuuntuneelta nörttimieheltä. Itse käytän lähes poikkeuksetta nimikettä "metallisti", sillä se on paljon coolimpi ja kauniimpi nimitys.

4. "En enää ikinä kuuntele sitä ja tätä bändiä!"
En keksinyt parempaa otsikointia, mutta joo.. En ole koskaan ymmärtänyt, miten jostain bändistä tykkääminen voi loppua kuin seinään? Totta kai voi olla nuorempana kuunnellut jotain ja sitten se vain jää taka-alalle hiipuen hiljaa pois, mutta en käsitä sitä, miten nopealla päätöksellä voi alkaa vihata jotain yhtyettä, josta on aiemmin pitänyt hirveästi? Moni ex-Nightwish fani esimerkiksi saa minut kurtistelemaan kulmiani, sillä moni lopetti aikanaan Yövissyn kuuntelun kuin seinään, kun Anette otti Tarjan paikan. Heti alettiin monkua, miten surkea bändi on jne. Tietenkään ei ole pakko tykätä uudesta tuotannosta, laulajasta tai vaikka sitten kitaristista, mutta sellainen älytön viha ja "En enää ikinä kuuntele tätä bändiä." - lause saa kyllä hämilleen. En tiedä, käsitittekö pointtini, mutta kuitenkin. Monesti olen törmännyt myös tapauksiin, joissa vaikka jonkin bändin uudempi tuotanto ei ole miellyttänyt ja yhtäkkiä koko bändin kuunteleminen lakkaa yhden huonon levyn takia? Eikö sitten niitä vanhempia lättyjä voi tykitellä kaikessa rauhassa ja silti olla ylpeä fani?


5. Kitarapoliisit
..Tai ylipäätään instrumenttipoliisit. Erityisesti itsekin kitaraa soittavat tulevat usein arvostelleeksi ja vertailleeksi tiettyjä kitaristeja keskenään, missä tietenkään ei ole mitään vikaa, kun jokainen tykkää vähän erityylisestä soittotavasta/soundista/tyylistä (vai millä nimellä te musikaaliset ihmiset asiaa kutsuttekaan), mutta sellainen " Vittu toi X soitti sen ja sen kappaleen päin persettä X:n keikalla, voivittu!" ja aina kytätään vain sitä kitaran soittamista, eikä nautita kokonaisuudesta! Totta kai sitä varmasti kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, mistä itsekin (luulisi) jotain tietää, mutta itse kun keskityn aina kokonaisuuteen. Sitten itse kuitenkin ollaan (anteeksi nyt vain) ei-niin-hyviä-soittajia (yleensä itseoppineita sellaisia) saatika omata minkään näköistä kokemusta keikoilla soittamisesta (siis samantasoisesta rundailusta kuin joku isompi bändi), niin pistää hieman hymyilyttämään. Totta kai fanina ja musiikinkuuntelijana saa arvostella, en sitä kiellä, mutta tuollainen poliiseilu on ärsyttävää. Sekavaa molkotusta, mutta pointtini on se, että ei niillä keikoilla kaiken aina tarvitse olla NIIN täydellistä. Pieni rosoisuus kuuluu ainakin omasta mielestäni asiaan ja ottaen huomioon, miten usein bänditkin joutuvat soittamaan ja tekemään muita hommia keikkojen ohella - tuskinpa kovin moni soittaa täysin puhtaasti läpi jokikistä keikkaa, mikä eteen tulee. En itsekään tanssikeikoilla ole aina täydessä vireessä. Pieni mokailu ainakin omasta mielestäni kuuluu asiaan, se kertoo siitä, että ne tyypit siellä lavallakin ovat kuitenkin vain ihmisiä.

6. Genrepoliisit
Tätä ei onneksi esiinny enää nii kauheasti, mutta yhteen aikaan oli hirveä rikos kuunnella erilaisia metalligenrejä sekaisin. Etenkin itse sain aikanaan kuulla hirveitä ällistelyjä ja kommentteja siitä, että kuuntelin (ja kuuntelen edelleen) blackia ja poweria sekaisin.