perjantai 30. toukokuuta 2014

Violettia ja valmistumisia

Minulla on tämän blogin suhteen ollut jo hetken aikaa vähän kummallisia fiiliksiä. Minulla on hirveästi suunnitelmia, mistä kaikesta voisi tehdä kuvapostausta ja videota sun muuta, mutta olen suoraansanottuna hirveän laiska ottamaan nykyään "kunnon" kuvia! Noh, jospa sitä kesällä ryhdistyisi..

Aloitetaanpa siitä tärkeimmästä, eli tuksusta, tukesta, tupeesta.. Tukasta! Pinkki alkoi kyllästyttämään (vaikka sitä rakastankin edelleen), joten päätin vaihtaa violettiin. Työkaverin kanssa pähkäiltiin päät puhki, miten saadaan päästä kylmä, kirkas violetti ilman mitään epämääräisiä vivahteita (pinkki oli kulunut tosi epätasaisesti). Päädyttiin lopulta lätkäisemään päähän Fantasy Colorin Absolut Violet ripauksella saman sarjan Absolut Blueta ja hyvähän siitä tuli! Tyvestä noin parin sentin matkalta väri tosin kuultaa aavistuksen punertavana (suoravärihän ei varsinaisesti peitä mitään), muttei se nyt niin haittaa.

En osannut kyllä katsoa itseäni peilistä aluksi pariin päivään. Koko tumma minulla oli viimeksi pari vuotta sitten, mutta nyt parin viikon jälkeen olen aivan in love <3 Pinkit ja siniset vaatteetkin (ne harvat mitä nyt omistan) sopii violetin kanssa hyvin, joten vielä ei ole tullut vastaan mitään erityisempiä värikriiseilyjä.Mitä sanoo lukijat?


Tänään valmistuin myös parturi-kampaajaksi ja täytyy sanoa, että meni kyllä tuo kaksi vuotta todella nopeasti! En vielä ole ihan sisäistänyt, että nyt töissäkin alan tekemään normaalihinnoilla, kun muutoin on tehnyt aina opiskelualennuksella. Ylipäätään opiskelijan roolissa on saanut hirveästi ennakkoluuloja asiakkailta ja moni onkin itse asiassa myöntänyt yllättyneensä siitä, miten hyvin teen tätä työtä jo tässä vaiheessa. Onnekseni sain jo maaliskuussa syyskuun loppuun kestävän työsopimuksen eräästä firmasta, jossa olen tykännyt kyllä olla, vaikka työntekijöitä paljon onkin. Kosmetologiksi valmistuttuani jouduin etsimään töitä kiven alta ja kun lopulta yhteen pääsin, koin, että olen enemmän hiustenlaittaja.

Valmistujaisjuhlat menivät ihan hyvin. Minut pyydettiin tanssimaan ja esitin Sadie Marquartin erään rumpusoolokoreografian kahteen kertaan - nuorten ja aikuisten juhlissa (ne olivat siis erikseen). Luojan kiitos mukanani oli varalevy, nimittäin ensimmäisen esiintymisen aikana musiikki skippasi tosi pahasti ja jouduin n. 30 sekuntia improvisoimaan. Onneksi äitini, joka oli siis assistenttinani, sanoi, että meni ihan hyvin siihen nähden, että musiikin kanssa oli ongelmia. Noh, tuollaisia sattuu varmasti tulevaisuudessakin, joten olipahan sekin kokemus. Onneksi toinen esiintyminen sujui hyvin toimivamman varalevyn ansiosta.

Bolero: Artifice Clothing
Pvc top: Lip Service
Skirt: Mercy??
Leggings: Lip Service
Shoes: Jeffrey Campbell

Valmistujais outfit olisi voinut kyllä olla parempikin, mutta menettelee. Uusin Artificen bolero kuvassa. Ostin sen ihanaiselta Insanityltä ja täytyy tässäkin kehua, että on Artifice Clothingilla muuten hieman laadukkaampaa vaatetta kuin vertaa vaikkapa halvempiin merkkeihin!

Sain muuten 100 euron stipendinkin Schwarzkopf Professionalilta ;3

Mitäs muuta kertoilisin.. Ensi viikolla toivon mukaan menen kahdelle tanssikurssille Tampereelle Itämaisen tanssin festivaalien merkeissä. Muutoin kesällä olenkin oikeastaan 24/7 töissä, mistä puheen ollen Tuska festari suunnitelmani menivät aivan perseelleen. En nimittäin pääse katsastamaan Dimmuja, Enskaa ja Bodomia *veriset kyyneleet*, mutta onnekseni saman viikon sunnuntai on vapaapäivä ja sen päivän omistankin sitten ihan vain ja ainoastaan Tuskalle - pääsen vihdoinkin todistamaan Satyriconia livenä! Jos sitä vielä lipun ostaisi..

Tanssiesiintymisiäkin on buukattuna parisen kappaletta. Näillä näkymin esiinnyn Louhen Tyttärien kanssa Tampereella Wanhassa Haiharassa 5.-6.7 ja itämaisen tanssin merkeissä Koskilaissunnuntaina 6.7 ja Paperitytönehtoossa 16.8 Valkeakoskella.. Ellei siis aikatauluihin tule muutoksia. Jänskättää kyllä tuo Haihara ja Koskilaissunnuntai, että menevätkö päällekäin. Saa nähdä. Paperitytönehtoosta voisin sen verran mainostaa, että siellä on näillä näkymin luvassa itämaista metallimusiikkiin tanssittuna ala Satanica ;) Siitä lisää myöhemmin..

Oltiin Aamulehden Moro -liitteessä tuossa pari päivää sitten Tyttärien kanssa ;)

10 kommenttia:

  1. Onnea valmistumisesta ja töistä! ^^

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea valmistumisen johdosta! Ja todella hyvin sopii tuo violetti sinulle! Itsellänikin on hiusten väri mietinnässä uudestaan, toivottavasti onnistun tekemään jonkin yhtä onnistuneen valinnan. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) toivottavasti päädyt mieluisaan väriin.

      Poista
  3. Onnea valmistumisen johdosta! :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut valmistumisen johdosta ja työpaikasta! :) Hieno asu siulla ollut päällä, hyvin yhdistelty kokonaisuus. ^^

    VastaaPoista