lauantai 25. tammikuuta 2014

OOTD & Tee-se-itse: Bändipaita mekoksi

Uutukaisin bändipaitani eli muutama päivä sitten saamani Murderdollsien paita pääsi käyttöön. Kokeilin paitaa päälle ensin "normaalisti" eli siten, niin kuin nyt paidat kuuluukin pukea. Näytin ihan joltain hopparilta, nimittäin paita oli aivan liian suuri ylleni, eikä kelpaisi muuta kuin yöpaidaksi. Katselin Youtubesta pieniä vinkkejä paitojen tuunaukseen ja törmäsin moneen todella hyvään vinkkiin, miten omasta bändipaidasta voi leikellä jotakin tosi kivaa. Valitettavasti, koska bändipaidat ovat sen verta suurta mitoitusta, että jopa S koko tuntuu toisinaan aivan liian suurelta ja Murderdolls paita on kokoa miesten kokoa L, ei nuo kivat vinkit olleet mahdollista toteuttaa. Yhtäkkiä muistin, että suosikkivlogaajallani Psycharalla oli oiva vinkki ylisuuren bändipaidan muuttamiseen mekoksi ja päätin vilkaista kyseisen videon kertauksen vuoksi - ja ratkaisu löytyi heti.



Psycharan vinkki on todella yksinkertainen: Jos kaapistasi löytyy yli-iso bändipaita, saat siitä tehtyä nätin mekon pujottautumalla paidan kaula-aukosta läpi ja kietomalla hihat selän taa solmuun. Ainut miinuspuoli tässä niksissä on tietystikin se, että paidan tulee olla huomattavasti isompi kuin oma koko on - en edes uskaltaisi yrittää tunkeutua läpi S-koon paidasta. Pelkäsin hetken rikkovani paidan kaula-aukon, mutta ihme kyllä sujahdinkin siitä läpi yllättävän hyvin.. Saa nähdä, saanko enää paitaa itseltäni pois. Mutta anyway. Toimii, ainakin minusta! Yksinkertainen, mutta pähee bändimekko on valmis parissa minuutissa! 


Bolero: Tripp
Paita: Murderdolls (EMP)
Koru: Cybershop
Rusetit: Glitter

tiistai 21. tammikuuta 2014

Bänditavara hankintoja

Jälleen esittelyssä uusimpia hankintoja. Vaihteen vuoksi tällä kertaa tein tilauksen EMP:lle, joka on tunnettu - ehkä jopa tunnetuin - suomalainen bänditavaraa myyvä firma. EMP:hen ja sen palveluun olen aina ollut äärimmäisen tyytyväinen, vaikkakin toimitus toisinaan kestää turhan pitkään, tosin olenkin niin kärsimätön, etten jaksa odotella viikkoa.

Mitäs sieltä EMP:ltä tuli sitten hankittua? Minuun iski vähän aika sitten hirmuinen Slipknot ja Murderdolls fanituskausi pitkästä aikaa, liekö johtuen viime aikoina musiikkimaailmassa kiertäneestä ikävästä uutisesta, jossa kerrottiin Slipknotin rumpalin Joey Jordisonin lähdöstä pitkäaikaisesta bändistään. Joey oli ja on yhä uskomaton rumpali ja persoona, jota tuli teininä kuolailtua useampi vuosi (taidan kylläkin kuolata häntä edelleenkin). Vaikka Joey ehkä muusikkojen mielestä ehkä yliarvostettu onkin, pidän hänestä kaikesta huolimatta - minun silmissäni Joey on aivan omaa luokkaansa muusikkona. Hän on luova, itsevarma ja rakastaa sitä, mitä tekee. Slipknotia on tullut huudatettua piitkästä aikaa täysillä, samoten kuin Murderdollseja, sekä Jordisonin uusinta projektia Scar The Martyria, jota voin lämmöllä suositella sellaiselle, joka tykkää ördehevi- ja puhtaan laulun sekoituksesta.

Mutta siis takaisin tilaukseen. Kuolailin erästä Slipknotin girlie paitaa ja napsautin tilaa- painiketta. Paita on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin viehättävä, ettei sitä vain voinut olla hankkimatta. Tämä on itse asiassa toinen koskaan hankkimani Slipknot paita. Toisen hankin bändin 2008 vuoden Tampereen keikalta. Se oli ehkä yksi upeimmista keikoista ikinä, nimittäin harva bändi on yhtä uskomaton livenä.

Takapuolella on sivussa bändin S-logo.

Toinen hankintani oli aika hintava. Murderdolls kamaa on todella hankala löytää Suomesta (tai en ainakaan ole nähnyt missään myytävän), eikä edes EMP:llä myyty bändin paitoja lukuunottamatta tätä settiä, jonka ostin ja jonka sattumalta EMP:tä plärätessäni löysin. Ostamaani settiin kuului bändin tähän asti uusin levy Women and Children Last sekä DVD, jonka sisältö on toistaiseksi vielä kysymysmerkillä. Settiin kuuluu myös avaimenperä, helvetin hieno t-paita, hihamerkki, "ensiapuohje" sekä asianmukainen ensiapulaukku, jonka päällä lukee vitsikkäästi Last Aid Kit. T-paita on ikävä kyllä L kokoa, mutta se ei menoa haittaa pienen operoinnin jälkeen.. Jospa tuosta saisi kyhättyä jonkin kivan mekon tapaisen..


Ai ristus, nyt voin taas kerran sanoa kuolevani onnellisena <3 Nyt ei muuta kuin rukoilemaan, että Murderdolls tulisi Suomeen keikkailemaan.

Voisin tässä samalla esitellä myöskin uusimman gootteiluhankintani, nimittäin Lip Servicen Dynasty Diamond malliston takin, jota olen jo aika pitkään etsinyt. Takin olkapäissä olevat puhvihihat vain ovat niin ylihienot, samoten kuin takin selkäpuolella ja käsissä olevat korsettinyöritykset. Tällä kelpaa mennä tuleviin goottitapahtumiin, sillä takki sopii hyvin sisätiloissa käytettäväksi talvisaikaan ja kevät-syystakkina jo viilenevillä säillä.



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Onko gootti todella niin erikoinen?

Gootit ja muut alakulttuurien edustajat saavat usein osakseen paljon ihmettelyä ja milloin minkäkinlaista kommenttia erityisesti ulkonäöstään. Itsekin saan kuulla oikeastaan päivittäin niin positiivista kuin negatiivistakin kommenttia ulkonäöstäni ja moni ei-tähän-alakulttuuriin-kuuluva kyseleekin hirveästi syitä siihen, miksi haluan näyttää juuri tältä kuin näytän ja miksi, miksi ja miksi. Miksi meidät gootit leimataan niin omaperäisiksi, vaikka oikeastaan olemme kuitenkin ihan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin?

Koulussa, töissä ja harrastuksissani olen aina saanut kuulla olevani kovin taiteilijasieluinen ja erikoinen, persoonallinen. Osaan kuulemma meikata tosi hyvin ja käyttämäni vaatteet ovat todella hienoja ja erikoisia. Uskallan olla rohkea. Tottahan nämä kommentit ovat. Mielestäni osaan meikata ihan hyvin siihen nähden, miten meikkasin vaikka 5 vuotta sitten ja kyllä, käyttämäni vaatteet ovat hienoja ja erikoisia.. Koen kuitenkin tällaiset kehukommentit toki aina mukavina, mutta samaan aikaan ehkä hieman kiusallisinakin. Koulussakin tulee useasti huomattua, että esimerkiksi kampaustehtävissä minulta odotetaan jotain superluovaa ja erikoista, vaikka päässä pyörii vain tyhjää.. Sen sijaan vierustoveri, joka ei ulkoisesti niin kovin persoonallinen ole, tekee armottoman hienon ja monimutkaisen, LUOVAN kampauksen, johon ei itse pystyisi.

Eräs valokuvaaja halusi ottaa minusta ja poikaystävästäni kuvan blogiinsa. Olimme kuulemma niin erikoisia.

En ole koskaan pitänyt itseäni niin ainutlaatuisena tai erikoisena pukeutumiseni takia, sillä lopultahan me kaikki gootitkin valumme oman kulttuurimme massaan ulkonäkömme puolesta ja kaikista meistä tulee massaa omassa genressämme, jos niin voi sanoa. Voitaisiin sanoa siis, että meillä gooteilla on oma pukeutusmiskulttuurimme ja taviksilla omansa. Tietystikin tavisten silmissä gootit ovat todella persoonallisia ja erikoisia, eihän meidänlaisiamme katukuvassa varmastikaan joka päivä näy, joten heidän ihmettelynsä pukeutumistamme kohtaan on ihan ymmärrettävää. Mutta pidämmekö me gootit itseämme persoonallisina ja ihmeellisinä?

Kehut ovat aina tervetulleita, en sano sitä. Kehuja on kiva saada, mutta en kuitenkaan tykkää olla aina se huomion keskipiste vain ulkonäköni takia. Tuntuu kiusalliselta kuulla jatkuvasti hämmästelyä siitä, miten rohkea olen pukeutumaan ja olemaan oma itseni, vaikka tällaisten kommenttien sanojat hyvää tarkoittavatkin, mutta onhan taviksetkin ja muiden kulttuurien edustajat täysin omia itsejään (ainakin toivon mukaan), vaikkeivät mitenkään "erikoisesti" välttämättä pukeudu. Usein mietinkin, millaisena ihmisenä minua pidettäisiin, jos pukeutuisin samaan harmaaseen villaneulepaitaan kuin "kaikki muutkin" vai pidettäisiinkö minua yhä sinä erikoisena ja kummallisena, persoonallisena tyttönä kuin ennenkin? Tuskinpa. Toki vaatemakuni on huomattavasti erilaisempi kuin esimerkiksi kenelläkään kavereistani tällä hetkellä, mutta en silti pidä itseäni mitenkään erikoisena - vaikka aiheesta tulee kyllä vitsailtuakin.

Välillä sitä tulee heitettyä läppää omasta pukeutumisestaan tyyliin " Tällästä vaatetta tuskin kellään muulla on!" , " Mä oonki nii outo!" tai " Nyt mua ainakin tuijotetaan!" Toki sitä jo tiedostaa olevansa katukuvassa ehkä se ei-niin-normaalein, mutta kyllä joskus itsekin tulee käännyttyä katsomaan jotakin tavista, jolla sattuu olemaan vaikka hienot kengät tai takki, jotka ovat mielestäni persoonalliset ja hienot. Sitä voi olla persoonallinen ilman mitään pvc-mekkoa tai korsettiakin. Teininä sitä ihan säikkyi vieraiden ihmisten oudoksuvia katseita, mutta nykyään se on niin normaalia, ettei asiaan jaksa sen kummemmin paneutua, koska tiedän jo heti aamulla vaatteita päälle pukiessani, että "nyt mua ainakin tuijotetaan.", mutten tee siitä itselleni ongelmaa, en edes oikeastaan kyseistä asiaa edes ajattele. Jotkut kavereistanikin välillä toteavat minulle jonkun tuijottavan, enkä edes itse asiaa huomaa. En jaksa huomata. En valitse vaatteitani herättääkseni kammoksuntaa tai silmänpyörityksiä, vaan sen mukaan, mitkä vaatteet sillä hetkellä olisi kiva päälle pukea - oman makuni mukaan.

Vaikka pukeutuisi omaperäisesti ja erikoisesti, ei tarkoita sitä, että olisi luova.. Tai että olisi keksinyt pukeutua kyseisellä tavalla itse. Gooteillahan on myös oma muotinsa - ja "kliseeksi" menevät vaatteet.

Onko gootti lopulta niin eriskummallinen olento täällä maan päällä niin kuin väitetään? Goottihenkiset ihmiset luetaan aina oikeastaan poikkeuksetta niihin persoonallisimpiin ihmisiin ja kaikki muut ovat sitten sitä samaa massaa. En käsitä tätä, sillä vaikka kulttuurissamme (puhun siis goottikulttuurista) onkin tarkoitus ehkä pukeutua hieman shokeeraavasti, ei se silti tarkoita, että olisimme sen takia persoonallisempia tai luovempia ihmisiä kuin jotkut muut. En tarkoita, että kukaan gootti olisi tällaista väittänyt, mutta ymmärrätte varmaan, mitä haen takaa? Lähinnä ihmettelen siis ns. "ulkopuolisten" hämmästelyä pukeutumiskulttuuriamme kohtaan.

Jokainen ihminen on persoonallinen, pukeutui sitten erikoisesti tai ei.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Kirja VS. Elokuva Ruikuttajat

Nyt kun uusin Hobitti elokuva on ilmestynyt (tosin siitäkin jo hetki aikaa), ollaan taas siinä vanhassa tutussa pisteessä: Tapellaan siitä, oliko leffa vai kirja parempi. Tämä sama rulianssi toistuu jokikinen kerta, kun uusi kirjan pohjalta tehty elokuva julkaistaan ja fanit pääsevät sitä katsomaan. Erityisiä riitelyn aiheita ovat olleet ns. sarjaelokuvat, kuten nyt vastikään ilmestyneet Hobitit, Twilight, Nälkäpeli ja Harry Potterit.

Olen lopen kyllästynyt tähän jatkuvaan ruikuttamiseen. Alkuperäisteoksen lukeneet yleensä valittavat joka kerta siitä, miten leffa on raiskannut koko kirjan ja miten sitä ja tätä asiaa ei leffassa ollut. Kysymys kuuluu: So WHAT? Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä vaikkapa Harry Potter kirjoista jäi pois elokuvasta, sillä oletan, että kyseiset kohtaukset eivät välttämättä kovin oleellisia olleet ja jos olivat, niin mielestäni elokuvantekijöiden näkemys asiasta on se ratkaiseva.. Vai moniko allekirjoittaa haluavansa katsella kymmenen tuntia diipadaapaa, mitä kirjoissa yleensä jauhetaan sadan sivun verran (okei hieman liioiteltua ehkä)?


Minunhan on tietysti leffojen ystävänä hyvä puhua, kun en kyseisten sarjojen kirjoja ole lukenut. Syy siihen, etten koskaan ole esimerkiksi Pottereita lukenut (lukuunottamatta englannin kielistä Viisasten kiveä), on ollut se, että ne ovat olleet tappavan tylsiä. Sama pätee Taru Sormusten Herrasta trilogian kirjoihin, hirveän tylsiä ja pitkäveteisiä. Tosin olen kylläkin melko kärsimätön lukija, sillä en jaksa lukea kolmea aukeamaa maisemankuvausta tai jonkun ajatuksia.. Maku asia tämäkin. On olemassa kuitenkin yksi sarja, jonka kirjaversiot (tai pikemminkin mangaversiot) olen lukenut sataan kertaan ja se sarja on nimeltään Hopeanuoli. Lapsena kyseistä animesarjaa tuli runkattua televisiosta tuhanteen kertaan läpi niin, että hahmojen vuorosanatkin alkoi muistaa ulkoa juonen lisäksi. Sitemmin, noin pari vuotta sitten Hopeanuolen alkuperäisteos (eli mangasarja) julkaistiin suomeksi ja tietystihän se oli pakko lukea läpi. Manga erosi animesta aika paljonkin. Osa kohtauksista meni eri tavalla ja hahmojakin oli jätetty pois. Jännää oli kuitenkin se, että asia ei minua haitannut, sillä olin tyytyväinen kumpaankin versioon. Mangassa asiat oli kerrottu ehkä tarkemmin kuin animessa, mutta animessa sen sijaan oli monikin asia fiksailtu paremmiksi ja järkevimmiksi - epäolennaisia kohtauksia oli jätetty pois ja juoni luisti hyvin. Siksi hieman ihmettelenkin, miksi elokuvien ja kirjojen eroista ruikutetaan, kun itselle juonen muuttelu ei ole koskaan ollut mikään ongelma. Mielestäni pitäisi sen sijaan keskittyä vaikkapa siihen, millainen elokuvantekijän näkemys kirjasta on ollut.

Harva tulee ajatelleeksi sitä, että elokuvaa tehtäessä juonta on pakkokin ollut muuttaa, muuten leffasta tulisi monen tunnin pituinen, eikä kukaan jaksaisi sitä katsoa. Tietysti on ikävää, jos tiettyjen kirjassa olevien suosikkihahmojen luonteita tai ulkonäköä on menty muuttelemaan radikaalisti elokuvaan, mutta pitää muistaa, että kyseessä on elokuvantekijöiden näkemys asiaan - kaikki toteutus ei välttämättä ole mahdollista. Osan elokuvien alkuteksteissäkin lukee "Perustuu sen ja sen kirjoittamaan alkuperäisteokseen/kirjaan/romaaniin" eli periaatteessa ei voida varmaankaan olettaa, että elokuva olisi täsmälleen samanlainen kuin kirja. Elokuvantekijöiden mielestä turhia kohtauksia on elokuvan pituuden takia pakko jättää pois, myös kohtauksia, joita ei välttämättä olla osattu toteuttaa. Rohkenen myös epäillä, että elokuvaan sijoitettu budjettikin rajaa aika paljon: jos budjetti on pieni, ei elokuvakaan välttämättä se kaikista laadukkain ja paras ole. Tietystikin sitä itseänikin varmasti olisi harmittanut, jos vaikkapa Hopeanuolen kohdalla olisi jätetty pois jokin todella olennainen asia, kuten vaikkapa päähenkilön kova koulutus, mutta itse ainakin osaan tai ainakin yritän arvostaa elokuvan/animen versiota.

Hobitti elokuvien suhteen on vähän sama juttu. On jouduttu karsimaan joitakin kohtauksia ja tekemään muutoksia, jotta juoni olisi mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen sellaiselle, joka ei kirjoja ole lukenut. Hobitista olen kuullut, että siitä on jätetty pois valtavasti asioita, mutta tilalle on tuotu uusia hahmoja, kuten Tauriel ja Legolas. Mikään elokuva-asiantuntija en ole, joten minun on paha lähteä asiaa sen kummemmin spekuloimaan, näkemykseni kun perustuvat lukemiini ja katsomiini haastatteiluihin liittyen elokuvien tekemiseen jne.


Pointtini on se, että minusta pitäisi olla tyytyväinen siihen, että kirjoista on ylipäätään elokuvat väännetty. Toki rimanalituksiakin on ollut, kuten vaikkapa Stephen Kingin kirjoihin liittyvät elokuvat, mutta maku asioista kun ei voi kiistellä. Tietenkään ei ole pakko tykätä elokuvasta, jos siitä ei pidä. Sama pätee toiste päin: kirjasta ei ole pakko tykätä, jos tykkää elokuvasta. Olen vain omalta osaltani vain kyllästynyt kuuntelemaan sitä jatkuvaa taistelua elokuvan ja kirjan vertailusta.. Mutta kuten olen jo sanonut: maku asioista ei voi kiistellä..