sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tanssi kuin diskossa, liikuta lannetta

Jälleen tanssiaiheista postausta, toivottavasti ei-tanssista-kiinnostuneet ala kyllästyä. Yritän tässä kaavailla parhaillaan toivepostausta sateenkaarikansan oikeuksista, mutten vielä tiedä toteutanko sen videolla vai kirjoittaen, todennäköisesti kirjoittaen. Olen myös kaavailemassa uutta videopostausta liittyen tekoripsiin ja varmaan ylipäätään meikkeihin, jospa sitä joskus jotain järkevää meikkitutoakin saisi aikaiseksi. Ehkä myöskin jotain tanssivideota luvassa, katsotaan. Toiveita saa aina esittää aiheesta kuin aiheesta.

Mutta nyt takaisin tanssin maailmaan. Viimeisimmässä tanssiin liittyvässä postauksessani kerroin teille hankkineeni uuden tanssipuvun, joka rantautui luokseni jo muutama viikko sitten. Olen jo pitkään halunnut nimenomaan violettia tanssipukua ja tämä uutukaisuus on täydellinen! Mätsää aika hyvin pinkkiin tukkaani, vai mitä? Erityisesti pidän puvun alaosan röyhelöosioista ja lantiolla olevat rusetit ovat samaan aikaan suloiset, mutteivät tee lookista kuitenkaan mitään Satanica 5-v tyylistä. Yläosassakin on kivaa röyhelöä ja puku on jälleen kerran erilaisempi kuin aiemmat pukuni. Tämä uutukainen yltää ehdottomasti siihen top kolmeen esiintymisasuuni. En malta odottaa tämän käyttämistä!


Tatuointikin on parantunut! Ei muuta kun varailemaan uutta leima-aikaa~


Tarkoitusenani olisi teetättää vielä ainakin yksi puku, tällä kertaa vähän yksinkertaisemman kuin nämä kaksi viimeisintä. En tosin vielä itsekään tiedä, minkä värisen tai mitä yksityiskohtia haluan, mutta yksinkertaisen, mutta kuitenkin elegantin esiintymisasun. ..Eiköhän sen jälkeen tämä esiintymisasu hankintakiintiö ala olla täynnä :'D

Viime viikonloppuna olin jälleen treenaamassa Tampereella American Tribal Stylea, josta olenkin teille jo kertonut aiemmin tässä postauksessa.. Viime kertainen kaksipäiväinen kurssi oli enemmänkin tutustumista ATS:n maailmaan, joten nyt oli aika siirtyä treenaamaan intensiivisemmin. Viikonloppukursseja tulee olemaan marraskuuhun asti aina yhtenä viikonloppuna per kuukausi. En malta odottaa sormisymbaalien (zillien) käytön oppimista! Tribal sujuu jo melko hyvin, mutta itämaista tanssia harrastaneena sorrun usein tekemään tietyt liikkeet eri tavalla kuin tribalissa tulisi tehdä. Monessa tribal tyylin liikkeessä on hyvin paljon itämaisia vivahteita, mutta tekniikka on täysin erilainen. Kuten opettajamme Satu Heikkinen sanoikin hyvin, itämaisen tanssin taustasta tribalissa on sekä hyötyä.. että myöskin haittaa.

Tribalissa olen kuitenkin huomannut oppivani kiinnittämään enemmän huomiota tekniikkaan, erityisesti selän asento on erityisen tärkeä - yhtä tärkeä kuin se, ettei hartioita vedä korviin ja jännitä liikaa. Kuten monessa muussakin tanssilajissa, myös tribalissa ja itämaisessa tanssissa pätee se sääntö, että liikkeitä ei tule miettiä liikaa.

American Tribal Style Belly Dancen kehittäjä ja äitihahmo Carolena Nericcio. Opettajamme kertoi hänen menevän naimisiin naisystävänsä kanssa kahden viikon kuluttua.

Oman niin sanotusti virallisen tanssiryhmäni tunnit eivät vielä ole alkaneet, sillä opettajamme on paraikaa työstämässä meille uutta koreografiaa, josta en sen kummemmin vielä tiedä muuta kuin sen, että se tulee olemaan haastava. Olen tässä parin viimeviikon ajan käynyt naapurikunnassa Akaassa Terhi Saarisen itämaisen tanssin tunneilla treenaamassa koreografiaa, jonka toivon mukaan joskus pääsisin esittämään. Koreografia on melko haastava ja musiikki on ehkä hieman nykyaikaisemman kuuloinen verrattuna siihen, mihin itse olen tottunut. Se on perinteinen arabian kielelinen laulu, mutta musiikki on modernimpaa, ehkä vähän iskelmän ja kevyen popin sekoitusta.

Lisäksi lokakuussa olisi luvassa jotain aivan erityistä, nimittäin menemme tanssikaverini kanssa Tampereelle Saara Lehdon tekniikka- ja koreografia kurssille. Saara on Suomessa hyvin tunnettu tanssija ja koreografi ja hän on voittanut useita tanssikilpailuja ulkomailla. Odotan Saaran kurssia innolla, sillä häneltä jos keltä voi saada hyviä vinkkejä tekniikkaan (jotai ei muuten koskaan tule harjoiteltua liikaa) ja ennen kaikkea oppia koreografian juuri hänen ohjaamanaan.

Saara Lehto

Tanssintäytteisiä päiviä on luvassa tänä vuonna. Meille on buukattuna muutama esiintyminenkin, mikä tarkoittaa sitä, että koreografioita pitää kerrata kotonakin useaan kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti