lauantai 1. kesäkuuta 2013

New hairrdo! ..ja muita koulunloppufiiliksiä

Viime päivityksessäni hieman ennustelin tulevaa hiusmuutosta lähiaikoina ja keskiviikkona siitä tuli totta. Meillä oli koulussa viimeinen päivä tuolloin ja tuttuun tapaan hiustenlaittopäivä. Tällä kertaa tosiaan päädyin hieman radikaalimpaan muutokseen, vaikka väri, jonka valitsin, tuskin yllärinä kenellekään tulee: pinkki. Tuttu ja turvallinen pinkki. Kokonaan mustasta en uskaltanut luopua ja jätin alaosan mustaksi, jotta olisi sentään jotain tuttua jäljellä. Etuhiuksiin tein vielä alaosaan mustan rajan, koska nyt kun pinkki on se vallitseva väri, musta antaa ihanan kontrastin sille. Myös lyhyemmän sivun "siili" jäi mustaksi.


Mielestäni tuloksesta tuli oikein hyvä siihen nähden, että teimme ainoastaan kaksi vaalennusta. Kolmannen vaalennuksen olisin halunnut vielä tehdä, mutta aika loppui kesken ja aloimme parini kanssa väsyä monen tunnin uurastuksen jälkeen (olemme vielä aika hitaita värjäyksissä).  Latvaosa toki on vielä paljon tummempi kuin mitä tuo herkkuväri tuolla tyvessä, mutta eipä tuo menoa haittaa! Onpahan nyt sitten räväytetty kunnolla, vaikka tuttu väri ja leikkausmalli onkin.

Noista välivaihe kuvista minun piti blogiin ottaa kuvia, mutta jälleen kerran unohdin kameran kotiin. Anyways,  ihmettelimme, miten hyvin 8-vuotinen musta vaalentui niinkin hyvin, vaikka kerrostumia on ehtinyt ajan mittaan tulla. Hyvä vain, että vaalenikin minun kannaltani! En olisi kestänyt hetkeään, jos olisin joutunut kulkemaan hirveässä ruskeanoranssinkeltaisessa tukassa kylillä ja vieläpä _harjoittelupaikassa!_

Vaalennuksen ohella pääsin myös kokemaan tämän legendaarisen kemiallisen leikkautumisen, jonka varmasti moni värinpoistoa harrastanut tuntee. Minulla kirjaimellisesti putosi latva lavuaariin, mutta onneksi siitä lähti vain pari senttiä (loput huonokuntoiset saatiin saksittua pois, joten mittaa lähti pituudesta ainoastaan muutama sentti). Nauratti, mutta eipä olisi naurattanut, jos katkeaminen olisi tapahtunut ylempää tai TYVESTÄ! Mutta tiesin mitä tuleman pitää, niin mitäpä nyt parista sentistä lavuaarissa. Kjeh. Toki tiedän yhden, jolta on katkennut hiukset 2cm päästä päänahasta. Jaiks!

Vaalennus on kuitenkin aika radikaali käsittely ja pääsin tässä väriprojektissa sen makuun oikein olan takaa. Olen erityisen yllättynyt siitä, miten hiukseni säilyivät melko hyvässä kunnossa kummankin vaalennuksen ajan lukuunottamatta noita latvoja. Olin jo varautunut ostamaan korjaavia mömmöjä, mutta oman arvioni mukaan ihan "perustuotteet" riittävät näillä näkymin omaan kuontalooni.

Ja btw, tuo pinkki on värjätty tuttuun tapaan Elumenin PK@all sävyllä. Ostin kyllä kehuttua Directionsin Flamingo Pinkiä, jota aion sekoittaa hoitoaineeseen kirkkaamman sävyn saamiseksi.. Ihan vertailuksi.



Hiustenlaittopäivä päättyi koulun loppumiseen. Saimme todistukset, joista omalla kohdallani ilahduin kiitettävistä arvosanoista värjäyksen, hoitojen ja kosmetiikan kemian kohdalla. Sain myöskin ns. stipendin ahkeruudesta ja kehittymisestä lyhyessä ajassa. Rahaa en saanut, vaan jotain hyödyllistä! Shampoon, minilakan ja tarvikkeita, joille on aina tarvetta!

Hirmuinen ikävä jäi luokkakavereita, mutta syksyllä sitten taas uusiin kujeisiin uusien hiusten kanssa! Nyt voidaankin sitten virallisesti voidaan korkata kesäloma alkaneeksi, mikä omalla kohdallani tarkoittaa sitä, että  heti maanantaina minulla alkaa työt vanhassa tutussa kesätyöpaikassani.

..Ja viikon päästä Sauna Open Air, josta on tulossa videota ;)

Pakollinen nasse-kuva :P


Mutta.. Mitä pidätte uudesta tukasta? :3

22 kommenttia:

  1. Noi hiukset on aivan ihanat! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3 itsekin olen tosi tyytyväinen

      Poista
  2. Tosi kivat hiukset! Ja niin ihanan väriset <3 :)

    VastaaPoista
  3. Siistit hiukset, mutta ehdottomasti parempia kuvia tosta nasse asukokonaisuudesta ja tottakai nassen kanssa :D

    VastaaPoista
  4. Ihanat hiukset, sopii sinulle mainiosti! :)

    VastaaPoista
  5. Hienot hiukset! Olen myös tulossa Sauna Openiin, toivottavasti törmäillään siellä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mahtavaa, tule ihmeessä morjenstamaan, jos satut bongaamaan :D!

      Poista
  6. Uusi hiustyyli sopii sinulle todella hyvin!!!:)

    VastaaPoista
  7. Tosi upeat hiukset, pakko myöntää! Olen lueskellut blogiasi jo useamman kuukauden ajan aika säännöllisesti, ja pakko sanoa, että olen tehnyt sen mielenkiinnolla. Käsittelet hienosti kirjoituksissasi ajankohtaisiakin aiheita, ja tosi hienoa on myös se, että saat esimerkiksi nämä tanssiin ja hiuksiin liittyvät postauksetkin sellaisiksi, että aiheesta ei-ehkä-niin-kiinnostunutkin haluaa ne varmasti lukea :)

    Miten muuten gootti pärjää kesäisin? Eikö nämä kaikki nahka-asut ole tukalan kuumia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että blogini on mieleen ^_^

      Kesäisin on tukalat oltavat. Etenkin pvc:n kanssa, jota itse hamstraan vaatekaappiini aika urakalla. Pvc hiostaa kesällä tosi paljon ja siitä syystä hellepäivinä en pvc:tä pidä lainkaan yllä ihan vain siksi, että vaate alkaa hiostamaan. Poikkeuksena tosin on pvc hameet, joita kesähelteilläkin jotenkuten pystyy päällä pitämään.

      Mutta riippuu varmaan pitkälti ihan ihmisestäkin. Itse kärsin pahasta matkapahoinvoinnista ja kuumalla säällä tulee muutenkin huono olo ja nuo ovatkin suurimmat syyt siihen, miksi jätän nahan ja pvc:n kaappiin hellepäivinä. Pilvisinä päivinä asia on tietysti aivan toisenlainen.

      Poista
  8. Hheei, selailin tätä blogias ja näytät ihan pahalapselta (http://www.brain-chain.blogspot.fi/)? Yritätkö matkii sitä.. ? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yritä. Myönnän lukevani Insanityn blogia ja hän on yksi lempparibloggaajistani. Jos pelkät hiukset tekevät mielestäsi ihmisestä matkijan niin huono homma. Meillä kahdella on kuitenkin totaalisen erilaiset blogit ja olemme muutenkin täysin erilaiset persoonat :'D

      ..On se kumma, jos värjää hiukset samalla värillä kuin joku "tunnettu", niin heti kuvitellaan, että matkikaan *silmien pyörittelyä*

      Poista